Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kesä tuo uudet liikennemerkit – vähimmäisnopeus on jo ehditty käsittää väärin

Kesäkuun alussa voimaan astuvan uuden tieliikennelain myötä liikennemerkit uudistuvat, ja määräävät myös vähimmäisnopeudesta.

Esimerkiksi 50km/h-vähimmäisnopeuden alkamisesta ja päättymisestä säädetään omilla merkeillään. Näin merkityillä teillä ei saa ajaa alinopeutta, ellei tilanne sitä erityisesti edellytä.

Lakiuudistuksen tarkoitus on saada estettyä esimerkiksi hitaiden ajoneuvojen kuljettaminen kovavauhtisemmilla teillä, jotka eivät kuitenkaan ole moottori- tai moottoriliikenneteitä.

Autoliitossa on huomattu vähimmäisnopeuden säätävän liikennemerkin aiheuttaneen sekaannusta jo ennen käyttöönottoa. Yleisessä keskustelussa on myös ajateltu sen merkitsevän alinopeudesta sakottamista.

– Merkin tarkoituksena on nimenomaan sulkea tiettyjä ajoneuvoja pois joiltakin tieosuuksilta. Vähimmäisnopeusmerkki on välillä vähän harhaanjohtavasti yhdistetty alinopeudella ajamiseen ja siitä sakottamiseen, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen tiedottaa.

– Edelleenkin siis muun muassa liikennetilanteen tai sää- ja keliolosuhteiden edellyttäessä saa ajaa määriteltyä vähimmäisnopeutta hitaammin. Muuta liikennettä ei saa kuitenkaan estää eikä haitata ajamalla tarpeettoman hitaasti tai jarruttamalla yhtäkkiä, Vesalainen selventää.

Vähimmäisnopeusmerkin voimassaolo voidaan tarvittaessa kohdentaa vain tietyille ajokaistoille, kuten ohituskaistoille.

Autoliitto muistuttaa, että vähimmäisnopeuden vaatimus mahdollistaa siten myös kaksi- tai useampikaistaisten teiden vasemmanpuoleisimpia kaistojen saamisen nopeampien ajoneuvojen käyttöön.

Vähimmäisnopeuden päättyminen ilmaistaan erikseen ”vähimmäisnopeus päättyy” -liikennemerkillä, jossa nopeusrajoituksen päälle on vedetty poikittainen punainen viiva.