Kolumni: Tarvitsemme panostuksia varhaisiin vuosiin – "Hallituksen keino on väärä, vaikka tavoite on oikea"

Tamperelainen kansanedustaja Sofia Vikman (kok.) jätti kirjallisen kysymyksen liittyen huumeiden käytön torjuntaan. -

toimitus

Ammattikoulujen ja lukioiden yhteishaku alkoi tällä viikolla. Tavoitteena on oltava, että jokainen nuori suorittaa vähintään toisen asteen tutkinnon. Pelkkä peruskoulu ei riitä työmarkkinoilla.

Ongelmana on, että joka vuosi jopa 6000 nuorta päättää peruskoulun ilman riittäviä kirjallisia ja matemaattisia valmiuksia. Tuhannet nuoret ovat joka vuosi vaarassa jäädä yhteiskunnasta syrjään, kun perustaidot eivät riitä toisen asteen opintoihin.

Ratkaisuna hallitus aikoo laajentaa oppivelvollisuutta toiselle asteelle. Hallitus kuvittelee, että oppivelvollisuusiän nosto ratkaisee toisen asteen keskeyttämiset.

Hallituksen keino on väärä, vaikka tavoite on oikea. Ongelmana ei ole pakon vaan riittävien perustaitojen puute. Toimet toisella asteella ovat auttamatta myöhässä. Tarvitsemme panostuksia varhaisiin vuosiin ja peruskouluun.

Koulupolun perusta luodaan varhaiskasvatuksessa. Kaksivuotisen esiopetuksen toteuttaminen vahvistaisi oppimisen edellytyksiä ja parantaisi myös varhaiskasvatuksen osallistumisastetta.

Ammattilaiset tunnistavat syrjäytymisriskissä olevia lapsia päiväkodeissa jo kolmevuotiaista. Apua on saatava, kun lapsen tuen tarve huomataan.

Ennen kaikkea tarvitsemme toimenpiteitä jo peruskoulun aikana. Luku-, kirjoitus- ja laskutaito ovat edellytyksiä lukiossa ja ammattikoulussa opiskeluun. Jos näitä ei ole, se aiheuttaa opintojen keskeyttämistä. Tähänkään ongelmaan oppivelvollisuuden laajentaminen ei vastaa.

Tutkitusti oppimiserot alkavat kasvaa jo ensimmäisillä luokilla. Nyt hallitus käyttää kaikkein suurimman voimavaran ja taloudellisen resurssin vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä sen sijaan, että pyrkisi vaikuttavuuteen jo paljon aikaisemmin. Pitäisi vaikuttaa perustaitoihin niin, ettei kukaan läpäisisi peruskoulua ilman riittäviä valmiuksia ja opintojen ohjausta.

Toimenpiteitä on kohdistettava erityisesti niille nuorille, joilla on ongelmia peruskoulussa ja jotka ovat vaarassa pudota toisen asteen koulutuksesta. Syitä saattavat olla mielenterveys- tai päihdeongelmat tai erilaiset oppimisvaikeudet.

Hyvinvointiyhteiskuntamme epäonnistuu liian usein siinä, että tuki tulee liian myöhään.

Sofia Vikman

kirjoittaja on tamperelainen kansanedustaja (kok.) ja Pirkanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut