Viimeisen reilun vuoden aikana tamperelaiset ovat saattaneet ihmetellä poliisin kalustoon ilmestynyttä, panssaroitua poliisiautoa – jonka ajamiseen vaaditaan kuitenkin C-kortti.
Kyseessä on järeä, hiukan toimintaelokuvamaisia sävyjä nimessään kantava LAPV 5.4, jonka tavoitteena on osaltaan vastata nykyajan turvallisuusuhkiin. Käytännössä puhutaan absoluuttisesta luotisuojasta, jonka auton panssarointi mahdollistaa.
– Autojahan on ollut suomalaisessa katukuvassa vuodesta 2018 saakka, ja yksi sellainen on ollut säännöllisesti käytössä Tampereellakin. En muista, että ajoneuvoon liittyen olisi tullut oikeastaan minkäänlaista kansalaispalautetta, kommentoi Sisä-Suomen poliisilaitoksen komisario Marko Luosa Tampereelta.
– Kansalaiset ovat tottuneet nopeasti näihin ajoneuvoihin. Niissä ei ole mitään ihmeellistä, ne ovat ajoneuvoja siinä missä muutkin poliisin ajoneuvot. Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Mika Heinilä huomauttaa.
Mika Heinilä sanoo, että ajoneuvot nopeuttavat poliisin toimintaa monissa tilanteissa, joissa on ennen jouduttu odottamaan virka-apua esimerkiksi Puolustusvoimilta. Ajoneuvojen osalta tehty seuranta kertoo Heinilän mukaan myös siitä, että käyttötarve on ollut säännöllistä ja lähes päivittäistä.
– Käytön seuranta poliisin vaativimmilla aseuhka- ja varautumistehtävillä aloitettiin viime vuoden heinäkuussa. Lokakuun loppuun kestäneellä seurantajaksolla kyseisiä tehtäviä on ollut eri puolilla Suomea yhteensä 117: keskimäärin lähes päivittäin jossain päin Suomea on ollut aseuhka- tai varautumistehtävä, jossa tätä poliisin uutta suojavälinettä on tarvittu, Heinilä kertoo.
Viime vuosina yleistynyt tapa on se, että esimerkiksi Keskustorilla järjestettävien suurten yleisötilaisuuksien yhteydessä läheiset tiet katkaistaan järeällä ajoneuvolla, joka löytyy yleensä armeijan kalustosta.
LAPV ei ole tällaista käyttöä varten.
– Sellaiseen tarpeeseenhan tarvitaan tietysti ajoneuvo, jolla on kokoa koko tien mitalta, Marko Luosa huomauttaa.
Kyseessä on Mercedes-Benziin kuoriin tehty suuri maastoauto, jonka ajamisessa tulee huomioida sen raskas rakenne ja kokonaispaino.
– Ajoneuvosta on hyvin myönteisiä kokemuksia ainakin sen perusteella, mitä asiasta on tullut juteltua muiden poliisien kanssa, Luosa kuvailee.
Komisario korostaa, että järeän LAPV:n näkyminen katukuvassa ei automaattisesti tarkoita sitä, että olisi odotettavissa poikkeuksellinen tai muutenkaan suuri turvallisuusuhka.
Kyseisiä autoja käytetään Tampereenkin-seudullatavallisen, arkiseen poliisityöhön liittyvän partioinnin lisäksi muun muassa valtiovierailuiden, yleisötapahtumien ja muiden tilaisuuksien turvaamistehtävissä. Tämän lisäksi käyttötarkoitus löytyy poliisin hälytystehtävistä sekä tietyistä erityistehtävistä.Eli siis mistä?
– En lähde yksittäisiä tapahtumia kommentoimaan sen tarkemmin, mutta yleisellä tasolla voi kommentoida että hyödyn on havainnut erinomaisesti käytännössä, Luosa kuvailee.
– Panssaroituja ajoneuvoja (HEVI) käytetään erityisesti poliisin vaativimmissa aseuhka- ja varautumistehtävissä, mutta myös tavanomaisten hälytystehtävien hoidossa, poliisiylitarkastaja Mika Heinilä tarkentaa.