Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtaosa suomalaisista tilaa taksin soittamalla – ekologisuus on alkanut vaikuttaa kyydin valintaan

Taksiuudistuksen aiheuttama hämmennys avasi uuden markkinaraon numerotiedustelussa. Palvelun kautta taksia soittaneet asiakkaat kaipasivat entistä enemmän jo etukäteen tietoa ja varmuutta siitä, millainen kyyti on tarjolla.

02 Taksin kaupallinen johtaja Juha Mertanen kertoo 020202-numeropalvelua pyörittävän yrityksen hoksanneen nopeasti, että taksia tilaaville asiakkaille kannattaa tarjota erillinen tilaus- ja vertailupalvelu.

– Vapaa kilpailu ja taksiuudistusten sekavuus aiheuttivat asiakkaissa epävarmuutta, joka näkyi myös taksien asiakasmäärien vähenemisenä, Mertanen sanoo.

Luotettavuutta lisäämään yritys perusti vuonna 2018 taksipalvelun, josta asiakas saa taksia tilatessaan valita eri vaihtoehdoista mieleisensä kyydin joko soittamalla tai sovelluksella.

– Teettämämme tutkimuksen mukaan yli puolet asiakkaista tilaa edelleen taksinsa puhelimitse. Noin viidennes nousee taksiin tolpalta ja suunnilleen saman verran käyttää sovellusta, Mertanen laskee.

– Sovelluksia on kymmenittäin, mutta suurin osa matkustaa taksilla vain pari kertaa vuodessa eikä sitä varten haluta ladata sovellusta.

Tänä päivänä 02 Taksi välittää noin puoli miljoonaa taksikyytiä Suomen noin 22 miljoonasta vuosittaisesta taksimatkasta, pois lukien yhteiskunnalliset taksikyydit, kuten koulukuljetukset ja Kela-taksit.

Juha Mertanen kertoo yrityksen keräämän datan kertovan selkeästi, että taksin valintaan vaikuttaa eniten kyydin saapumisaika. Hinta tulee vasta kakkosena.

– Se voi yllättää, koska hintaeroa on halvimman ja kalleimman kyydin välillä noin 20 prosenttia. Toisaalta on niin, että taksimatka maksaa keskimäärin vain 20 euroa, suurimmissa kaupungeissa 25 euroa, Mertanen huomauttaa.

– Kiinteän hinnan valitsee kaksi kolmesta asiakkaasta, eli se on selkeästi mittarikyytiä suositumpi vaihtoehto.

Mertasen mukaan myös taksiyrityksen brändillä ja autotyypeillä on asiakkaille merkitystä.

Uusi ja nouseva vertailukriteeri on taksikyydin ekologisuus. Juha Mertanen arvioi sen merkityksen kasvavan, kunhan tarjonta lisääntyy.

Toistaiseksi Suomessa on vain muutamia taksiyrityksiä, joiden kalusto muodostuu ympäristökriteereillä valituista ajoneuvoista. Mertanen arvioi tilanteen muuttuvan vauhdilla.

– Esimerkiksi Keski-Euroopassa on maita, joista löytyy taksiyrityksiä, jotka ajavat ainoastaan Tesloilla, Mertanen kertoo.