Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Raitiotieallianssin sähköratatyöt etenevät – Luvassa muun muassa ajojohtimien säätöä

Raitiotieallianssin sähköratatyöt etenevät maaliskuun alussa Kalevassa, Itsenäisyydenkadulla, Pirkankadulla ja Hervannan valtaväylällä. Alueilla varustellaan sähköratapylväitä ja asennetaan ajojohtimia.

Asennustyöt vaikuttavat ajoittain liikenteeseen liittymäalueilla työskenneltäessä. Hervannan valtaväylällä työskennellään öisin, ja myös muilla alueilla tehdään tarvittaessa yötöitä.

Viikolla 10 (2.-6.3.) työalueena on Rieväkadun ja Sammonkadun itäpään välinen alue. Tällöin töistä aiheutuu hetkellisiä liikenteen pysäytyksiä seuraavissa risteyksissä: Sarvijaakonkatu/Rieväkatu, Rieväkatu /Sammonkatu sekä Sammonkatu/Väinämöisenkuja ja Alapeusunkatu. Töitä saatetaan jatkaa myös jo Sammonkadun alueella. Viikoilla 10-11 tehdään lisäksi sähköratapylväiden varustelua Pirkankadulla.

Viikolla 11 (9.-13.3.) työt jatkuvat Sammonkatua keskustan suuntaan. Tällöin liikenteessä on hetkittäin poikkeuksia Sammonkadun kanssa risteävien katujen liittymissä, molemmin puolin katua: Sarvijaakonkatu, Lemminkäisenkatu, Tursonkatu, Joukahaisenkatu, Kaupinkatu, Kaalanmonaukio ja Liisanpuisto.

Viikolla 11 tehdään myös muutoksia ajojohtimien seinäkiinnityksiin Itsenäisyydenkadulla.

Viikolla 12 (16.-20.3.) asennetaan ajojohtimia Itsenäisyydenkadulta Teiskontien suuntaan. Itsenäisyydenkadun kanssa risteävien katujen liittymissä on tällöin hetkellisiä liikenteen pysäytyksiä eli Yliopistonkatu/Tammelan puistokatu, Salhojankatu ja Kalevan puistotie. Teiskontielle jatkettaessa liikennevaikutuksia on Sammonaukiolla sekä Teiskontien ja Kaupinkadun liittymässä. Viikolla 12 jatketaan ajojohtimien asennuksia myös Sammonkadulla ja Rieväkadulla.

Samoilla viikoilla eli viikoilla 10 - 12 tehdään myös ajojohtimien säätöä Hervannan valtaväylän varrella Hallilan ja Turtolan välisellä rataosuudella. Työt tehdään öisin aina sunnuntaista torstaihin klo 21.00 – 7.00.

Asennustyöt tehdään pääosin kiskoilla liikkuvasta kalustosta. Liikenteenohjaajat ohjaavat liikennettä tarvittaessa ja pysäyttävät liikenteen muutamiksi minuuteiksi työryhmän liikkuessa risteysalueilla.