Tampereen ”hiekkalaatikolla” kohistaan nyt erinäisten palveluiden ja toimintojen valvonnasta ja erityisesti niiden laiminlyönneistä.
Oheinen melusuojausaihe liippaan aihetta.
Melulta suojelu on tarpeellista, varsinkin kohteissa, joissa se on mittauksin todettu aiheelliseksi, meluhäiriö johdosta.
EU:n ympäristömeludirektiivi ja ympäristönsuojelulaki edellyttävät meluntorjunnan toimintasuunnitelman laatimista viiden vuoden välein.
Tampereen kaupunki laati vuonna 2017 kyseisen toimintasuunnitelman. Siinä esitettiin toimenpiteet, joihin kaupungin tuli ryhtyä vähentääkseen melusta aiheutuvia terveys- ja viihtyvyyshaittoja.
Otan malliksi esimerkin meluntorjuntakohteesta, johon kuntalaisten varoja on käytetty. Vehmaisissa, Kangasalantiellä rakennettiin viime kesän aikana meluaitaa omakotiasutuksen kohdalle.
Kysyin kaupungin liikennejärjestelmien suunnittelusta, miksi hanke on tullut vireille?
Sain vastauksen ”asukkaat ovat olleet aktiivisesti asiasta kaupunkiin yhteydessä ja pyytäneet melusuojausta. Asukkaat huomauttavat myös, että on kohtuullista suojata asukkaita melulta myös, koska kiinteistöt ovat muutama vuosikymmen sitten luovuttaneet huomattavan osan tonteistaan Kangasalantien laajentamiseen. Meluesteen täytyy jatkua kunnan rajaan saakka.”
Kysyin myös, miten liikennemäärät ovat muuttuneet Lahdentien eli valtatie 12:n valmistumisen jälkeen Kangasalantiellä?
Sain vastaukseksi ”Kangasalantien liikennemäärät ovat nykyisin kohdasta riippuen noin 1000–2000 ajoneuvoa/vuorokausi vähäisempiä kuin 1980-luvulla. Poikkeuksen tekee Juvankadun länsipuoli, jossa Kaukajärven alueen lisärakentaminen on jo nostanut liikennemäärät selvästi korkeammalle tasolle”.
Kangasalantien melusuojaus on osa Tampereen kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma vuosille 2018-2022, joka käsiteltiin yhdyskuntalautakunnassa kesällä 2018. Melusuojauksen rakennussuunnitelma hyväksyttiin suunnittelupäällikön päätöksellä tammikuussa 2022.
Melusuojaeste asennettiin vuoden 2022 aikana. Työn kuluessa minulle kerrottiin kokonaiskustannusten olevan noin 700 000 euroa. Lopullinen hinta vajaan 500 metrin aidasta oli noin 830 000 euroa.
Tässä tapauksessa, ”Melusuojauksen rakentamisen jälkeen ei ole tehty melumittauksia tonteilla. Suunnittelun aikana tehtiin laskelmia, joiden pohjalta mitoitettiin melusuojausrakenteiden korkeudet”.
Kerrotussa esimerkissä mielenkiintoani herättävät, että perustuivatko rakentamispäätökset vanhentuneisiin ja se, että thdeksi perusteeksi asukkaat esittivät vuosikymmenen takaista tontinluovutus tapahtumaa
Lisäksi ennen lopullista rakennuspäätöstä ei näytetty toteen todellisia melumittausarvoja, eikä seurantamittausta ei ole tehty
Edellä kerrotut päätelmät perustuvat saamiini kirjallisiin vastauksiin. Esimerkki on lienee vain jäävuoren huippu. Pitäisi ensin tutkia ennen kuin hutkitaan.