Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Tampereelta lentää pian myös Tallinnaan – "Lentoyhteydet voivat olla kansainvälistyvälle suomalaisyritykselle merkittävin syy valita Tampereen ja Helsingin seudun välillä"

Air Baltic julkaisi hiljattain talven uudet yhteydet Tampere–Pirkkalan kansainväliseltä lentoasemalta Teneriffalle ja Kittilään. Samalla kerrottiin myös vähälle huomiolle jääneestä uudesta yhteydestä Tampereelta Tallinnaan. On syytä nostaa hattua uusia lentoja houkutteleville Business Tampereen Marja Aallolle ja Harri Ojalalle.

Elinkeinoelämää palvelevat lentoyhteydet ovat pitkällä aikavälillä tärkeimpiä. Tampereella tavoitellaan vahvempaa asemaa pääkonttorien sijaintipaikkana.

Lentoyhteydet voivat olla kansainvälistyvälle suomalaisyritykselle merkittävin syy valita Tampereen ja Helsingin seudun välillä.

Lentoliikenne-edunvalvonnassa keskeinen keinomme edistää Tampere-Pirkkalan yhteyksiä on markkinatalouden edistäminen.

Myös Suomen tapahtumapääkaupunkina Tampere tarvitsee suoria lentoyhteyksiä. Esimerkiksi kansainvälisen lentokentän määritelmä on Olympiakomitean mukaan vähintään neljä päivittäistä lentoa ulkomaille. Merkittävät kansainväliset tapahtumat ja kongressit saattavat jäädä sijoittumatta Tampereelle, jos lähikenttäyhteyksiä ei ole. Kansainväliset säännöt määrittelevät sen mitä meidän pitää ulkomaisten vieraiden eteen tehdä.

Lentoliikenne-edunvalvonnassa keskeinen keinomme edistää Tampere-Pirkkalan yhteyksiä on markkinatalouden edistäminen. On vaikuttanut siltä, että Suomessa aluepolitiikan keinoin on järjestelmällisesti edistetty Finnairin pääkenttä Vantaan, sekä pienten maakuntien kenttien yhteyksiä Tampereen ja Turun lentoasemien kustannuksella. Maamme hallitus voi tehdä tässä asiassa korjausliikkeen.

Euroopan Unionin tasolla on tähdättävä Tampere-Pirkkalan TEN-T-verkko-statukseen. Kaikin keinoin on pidettävä huolta kansainvälisen lentokentän asemasta. Tampere-Pirkkalasta tulee olla oikeus lentää myös EU-ETA-alueen ulkopuolelle.

Niin elinkeinoelämän kuin Länsi-Suomen kuntien ja hyvinvointialueidenkin on syytä käyttää Tampere-Pirkkalan lentoasemaa. Esimerkiksi Tampere-Riika-Bryssel-yhteys voi Länsi-Suomesta matkustettaessa olla kätevämpi, kuin matkustaa aluksi Vantaalle ja lentää sieltä Brysseliin.

Kirjoittaja on Tampereen kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja Pirkanmaan maakuntahallituksen jäsen (kok), joka on matkustanut kuluneen vuoden aikana liki 30 maassa.