Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Kuntataloudessa hallanvaara – "Valitettavasti liian monen kuntapäättäjän ja viranhaltijan on lähes mahdotonta pidättäytyä toimintamenojen lisäyksistä"

Kuntien lähivuosien näkymät ovat sumuisat. Ja hämmennys todennäköisesti vain kasvaa, kun saadaan kuulla uuden hallituksen kuntiin kohdistuvat toimenpiteet.

Kuntien yhteenlaskettu viime vuoden tulos oli ennakkotietojen mukaan noin 1,1 miljardia euroa, mutta yli 100 kunnan tulos jäi alijäämäiseksi. Kuntien investoinnit asukasta kohti vaihtelivat nollasta lähes 3 600 euroon.

Kuntatalous oli keskimäärin tasapainossa, mutta kuntien väliset erot kasvoivat paljon. Pirkanmaan kuntien asukaskohtainen tulos oli ennakkotietojen mukaan keskimäärin 112 euroa, mutta yhdeksän kunnan tulos painui pakkaselle. Tästä on syytä olla huolissaan.

Tampereen kaupungin talous oli kolmatta vuotta peräkkäin hyvin tasapainossa ja myös kuluvasta vuodesta on tulossa ylijäämäinen. Hyvä ennuste perustuu erityisesti kuntien verovuoden 2022 kunnallisveron ja yhteisöveron suuriin tilityksiin, joita kertyy kunnille tänä vuonna poikkeuksellisen paljon.

Kuntien lähivuosien näkymät ovat sumuisat. Ja hämmennys todennäköisesti vaan kasvaa, kun saadaan kuulla uuden hallituksen kuntiin kohdistuvat toimenpiteet. Odotettavissa on pienentyvää valtionrahoitusta, joten kunnat joutuvat supistamaan kuntalaisille tarjottavia palveluita ja palveluverkkoa ja/tai kiristämään verotusta. Kuntien valtuustoissa saadaan lähivuosina useasti miettiä, miten rahat saataisiin riittämään kuntalaisten palveluihin.

Kuntien pitäisi kyetä mitoittamaan palvelujen menokasvu verorahoituksen kasvua pienemmäksi niin, että investoinneista pääosa saataisiin rahoitetuksi omalla tulorahoituksella. Valitettavasti liian monen kuntapäättäjän ja viranhaltijan on lähes mahdotonta pidättäytyä nykyisten palvelujen laajennuksista ja uusista toimintamenojen lisäyksistä, mikä lisää vaikeuskerrointa.

Kuntien velvoitteiden ja tehtävien vähentäminen on vaikeaa. Kymmenisen vuotta sitten pohdittiin kuntien velvoitteiden vähentämismahdollisuuksia ja arvioitiin, että vanhusten laitoshoidon vähentämisestä saataisiin 300 miljoonan euron säästöt. Tämän perusteella sitten leikattiin kuntien valtionosuuksia.

Pääministeri Katainen totesi tuolloin, että ”kyse ei ole varsinaisesti leikkauksista, vaan rakenteellisista muutoksista.” Toivottavasti uusi hallitus ei tule tekemään samanlaisia rakenteellisia muutoksia.

Kirjoittaja on Tampereen kaupungin talousjohtaja.