Suomalaiset ovat kuin varkain jakaantuneet vanhojen heimorajojen sijaan kolmeen kansanhaaraan. Enemmistönä ovat yleissuomalaiset. Toiseksi suurin – ja äkäisin – on somekansa. Kolmas ja kokoonsa suhteutettuna äänekkäin on jääkiekkokansa.
Kaikki kolme jakaantuvat vielä alaryhmiin, kussakin omat kovikset, tavikset ja älykset eli viisastelijat.
Kullakin on myös hyvin tunnistettavat kansanluonteensa.
Yleissuomalaiset ovat rauhallista väkeä, joka ei turhasta vedä hernettä saati nyrkkiä nenäänsä, oli sitten pihvipuritaani tai villivegaani. Ajoittain joukko hiukan napisee veroista, hinnoista ja muista yleisistä muuttujista.
Heitä vilisee kaduilla ja toreilla, ikeoissa ja gallerioissa, pubeissa ja gurmeefaindainingeissa. He eivät yritä piiloutua katseilta, mutta eivät myöskään pyri tyrkylle. Mieluiten he istuvat sohvaperunoina seuraamassa tv-uutisia, Tohtori jalkapaiseita ynnä sen sellaisia Kauniita ja rohkeita.
Somekansa sen sijaan tekee kaikkensa tullakseen huomatuksi, joskin monet sen influensserbesserwisserit toimivat nimettöminä omissa tubeluolissaan. Somekansan luonteenpiirteistä näkyvin on kiukku. Sitä paisuttavat heidän maanpäälliset profeettansa iltapäivä- ja juorulehdissä, missiona levittää somekansan negatiivista asennetta.
Niinpä kun Yle tuo ruutuun upouuden viihdeohjelman, se lytätään. Kun uusi laulaja voittaa Euroviisut, hänet lytätään. Kun Nokia esittelee uuden logonsa se lytätään.
Jääkiekkokansa sitä vastoin ei peittele positiivisuuttaan eikä naamaansa. Riittää kun saa huutaa kovaa, kokoontua toreille, sukellella suihkukaivoihin ja kiipeillä patsaisiin. Toki he sitä ennen katsovat jonkun pelin.
Kansallistunnettaan nämä kolme alikansaa nostattavat omalla kansallislaululla.
Yleissuomalaisilla se on nimeltään Maamme. Sitä kritisoitiin jo ennen kuin tiktokista oli kuultukaan, sen kun on säveltänyt saksalainen Pacius ruotsinkielisen satusetä Ruuneperin runoon. Eipä sitä moni osaa kunnolla laulaa suomeksikaan. Siksi sen tilalle haikaillaankin Sibbe-vainaan hiki-ihanaa Finlandiaa.
Tosin sen on jääkiekkokansa jo ominut hyisissä jäätemppeleissään hoilotettavaksi.
Itse suosittelisin kaikille montypythonisti Michael Palinin laulua Finland, Finland, Finland. Englanniksi tietenkin, että nuorimmatkin lätkäfanit ja someviisaat sen ilosanoman ymmärtäisivät.
Somekansan kansallislaulu on Ylöjärven oman pojan Pasi Kauniston 1969 levyttämä Koskaan et muuttua saa. Tuontitavaraa sekin. Ranskalaisten Hubert Ballayn ja Gay Boyerin instrumentaalisävellykseen Adagio cardinal kirjoitti suomenkieliset sanat Juha Vainio.
“Vaihtuvat päivät, pois leikit nuo jäivät / mut koskaan et muuttua saa. / Vuodet niin kulkee, ne paljon pois sulkee / mut koskaan et muuttua saa.”
Kirjoittaja on ex-kansankynttilä ja la stradivaari.