Ammattivalokuvaajan silmin Sanna Marinin Raatihuoneella paljastettu muotokuva on yksinkertaisesti karmea.
Marin-paran oikean korvan takana näkyvä kamerajalustan näköinen esine – tai Photoshopissa softattu ja sinne todella unohtunut jalusta – vie huomion siihen kokonaan.
Visuaalinen kritiikki ymmärretään kritiikiksi kuvassa olevan ulkonäköä kohtaan.
Omituinen sarvi päässä on toinen paha juttu, joka ei mitenkään motivoidu. Omituisinta on kuitenkin 1960-luvun muotokuvausta plagioiva punainen läiskä, joka värjää silmän ja posken. Silmä on tulehtuneen tai iskun näköinen. Tämä ei taakuulla ollut tarkoitus.
Tuo tapa on nyt trendi. Sitä näkee HS.ssä. Alunperin tuon järkyttävän värinkäytön kehitti helsinkiläinen Kuvasiskot ja heillä oli tätä varten valopöytä, jossa värin intensiteettiä kuvattavassa voitiin säätää. Tällaisia temppuja tarvitaan, jos kuvaajalla ei ole sanottavaa visuaalisesti.
On surullista, että todellisen substanssiosaamisen sijaan nykymaailmassa eniten somessa itsestään ääntä pitävä tekee ne työt, joihin tarvittaisiin ammattilaista. Marinilla on tapa valita tuttunsa erityisesti valokuvaajikseen.
Suomessa visuaalinen kritiikki deletoidaan nopeasti tai se saa raivokkaana vastaanoton. Tämä johtuu siitä, että peruskoulussa ei opeteta juuri ollenkaan kuvanlukua ja mediakritiikkiä, surullista eläkevanhuksen mielestä. Visuaalinen kritiikki ymmärretään aivan väärin kritiikiksi kuvassa olevan ulkonäköä kohtaan.
Kirjoittaja on ex-lehtikuvaaja ja kuvajournalismin opettaja