Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni ”Onko maailma näin hirveä?”

Söimme aamupuuroa ja puurolusikkani pysähtyi puoleen väliin poikani kysyessä: ”Äiti, onko maailma todella näin hirveä? Kaikkialla on vain sotaa, sähköt loppuvat ja koulusta tullessa on jo pimeää.”

Hätkähdin, sillä olin juuri itse lukemassa uutista, jossa EU-komission tutkijat varoittivat sosiaalisen median alustojen vaarantavan demokratiaa niiden levittäessä yhteiskunnallista vastakkainasettelua lietsovaa ja valheellista sisältöä.

Vielä muutamia vuosia sitten me kaikki luulimme ja toivoimme, että sosiaalinen media tuo ihmisiä yhteen ja lisää ihmisten välistä vuorovaikutusta ja läheisyyttä välimatkoistakin huolimatta. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Alustat tukevat eri tavoin niitä ihmisten ominaisuuksia, jotka altistavat keskustelujen kärjistymiselle.

Tajusin, että tällaisen kuvan maailmasta niin lapsi kuin aikuinenkin saa mediaa seuratessaan. Tähän maailmankuvaan tarvitaan myös hyviä ja onnellisia tarinoita.

Samaan aikaan, kun käyn näitä keskusteluja lapseni kanssa, kohtaan työssäni merkityksellisyyttä. Tuotamme muun muassa Lumikuningatar-jääbalettia, jossa 498 tuotannossa työskentelevää ihmistä yhdistää halu tehdä jotain merkityksellistä. Me haluamme kertoa maailman tärkeintä tarinaa siitä, miksi hädässä olevaa kannattaa ja tulee auttaa.

Vaikka korona on potkinut meitä monella tapaa, olen ihan pahkiylpeä alastani. Tapahtumat, taide ja kulttuuri ovat itse asiassa maailman tärkeimmät alat. Ihmiset tulevat yhteen aidosti, kohtaavat vastakkaisia näkemyksiä ja erilaisia ihmisiä – kasvokkain on pakko altistua toisen näkökulmille.

Pessimismillä ei saada aikaan mitään. Toivottomuus ei rakenna uusia ratkaisuja. Sodassakin resurssien ja osaamisen lisäksi eniten merkitystä on voitontahdolla ja sotilaiden välisellä ystävyydellä, lojaaliudella ja omistautuneisuudella. Elämänilon tuominen, usko tulevaan ja toiveikkuus ovat polttoainetta, jolla sodat voitetaan.

Tapahtumat ovat vastavoima, joka onnistuu taistelemaan kaikista tehokkaimmin pessimismiä, toivottomuutta sekä sosiaalisesta mediasta kumpuavaa ihmisten välisten vastakkainasettelua vastaan.

Kaiken lisäksi tapahtumiin osallistuminen myös säästää sähköä. Tänäkin viikonloppuna laitamme kotona valot, tietokoneet, telkkarit ja lieden kiinni, alennamme lämpöä ja vietämme koko viikonlopun yhdessä toisten ihmisten kanssa Tampere-talossa ja Tuulensuun palatsissa.

Olen varma, että poikanikin uskoo hetken, että maailma on ihan hyvä paikka.

Kirjoittaja on Tampere-talon toimitusjohtaja