Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Ystävällinen ja yritteliäs teatterimies on poissa – "Hänen toimeliaisuudestaan saavat nauttia ennen kaikkea tamperelaiset kulttuurin ystävät"

Teatterineuvos Esko Raipia menehtyi maanantaina nopeasti edenneen sairauden murtamana 76-vuotiaana. Tarmokkaan miehen poismeno on tamperelaiselle teatterille ja kultuurille suuri menetys.

Aioin vaatturiksi, jouduin teatteriin, totesi Raipia monesti. Keväällä 1963 vaatturioppilas teki työsopimuksen eli välikirjan järjestäjäksi ja näyttelijäharjoittelijaksi Tampereen Työväen Teatteriin. Sutkaus oli itse asiassa lainaus kummisedältä tamperelaisen teatterin suurmieheltä Eino Salmelaiselta, joka joutui teatteriin papin opinnoista.

Vaatturin opinnot jäivät lopulta kesken. Tämä oli harvinaisuus Raipian elämässä. Ahkera ja aikaansaava mies ei yleensä hankkeissaan helpolla kesken luovuttanut.

Työn tulokset näkyvät tamperelaisessa kulttuurielämässä. Vuonna 1985 hän oli mukana perustamassa lasten ja nuorten näyttämö Teatteri 2000:tta. Vuonna 1991 oli vuorossa Tampereen Komediateatteri. Sen oppilaskoulusta tuli vähitellen nykyinen Suomen Teatteriopisto. Huomioida kannattaa myös Tampellan juhlatalon pelastaminen nykyiseen kulttuurikäyttöön. Viimeisinä vuosina Raipian lempilapsi oli Tampereen Teatterimuseo, jonka eteen hän työskenteli tarmokkaasti viimeisiin viikkoihin asti.

Vaatturin työn sijaan Raipia hankki itselleen ammatin vuonna 1967 alkaneelta Tampereen yliopiston ensimmäiseltä ammattinäyttelijäkurssilta. Näyttelijänä TV:stä tutuksi hän tuli viimeistään 1990-luvulla Metsolat-sarjan Jaakko Järvenheimona.

Näyttelijä ja kulttuuripersoona Esko Raipia oli kuitenkin ennen kaikkea yrittäjä. Perustamissaan teattereissa, Suomen Teatteriopistossa ja teatterituotannoissa Raipia loi työpaikkoja ja työtilaisuuksia useille sadoille teatteriammattilaisille. Raipia on innovatiivisesti luonut uusia tuotantotapoja ja rahoitusmalleja, joista useat maamme teatterit ovat ottaneet esimerkkiä. Kaupunkikulttuuria elävöitti myös ravintolaliiketoiminta. Työyhteisöt tunsivat hänet innostavana ja huomaavaisena kollegana ja johtajana. Laajan hyväntekeväisyystoiminnan kautta hyväsydämisyydestä saivat nauttia myös yhteiskunnan vähäosaiset.

Raipian viimeisiin vuosiin sattui kaksi merkittävää tapahtumaa. Kesällä 2021 tasavallan presidentti myönsi Raipialle harvinaisen teatterineuvoksen arvonimen. Huhtikuussa 2022 perhekeskeinen mies menetti puolisonsa Maija-Leenan, jonka kanssa he olivat vuosikymmenet erottamaton kaksikko Tampereen kulttuurielämässä ja katukuvassa.

Tampereella Esko Raipian työ näkyy poismenon jälkeenkin. Hänen toimeliaisuudestaan saavat nauttia ennen kaikkea tamperelaiset kulttuurin ystävät.