Tänä vuonna Tampereen yliopistossa on ollut poikkeuksellisen vilkasta jo ennen varsinaisen lukuvuoden alkamista.
Viikonloppuna vietettiin perinteikkäiden tamperelaisyliopistojen yhdistymisestä vuonna 2019 syntyneen monitieteisen yliopiston ensimmäistä tohtoripromootiota. Tampere-talossa vihittiin tohtoriksi yli 230 aiemmista tai uudesta yliopistosta valmistunutta tohtoria sekä 14 kunniatohtoria.
Upea juhla näkyi lauantaina myös kaupunkilaisille, kun promoottorit, vihityt kunniatohtorit ja tohtorit sekä yliopiston johto ja professorit siirtyivät kulkueena Tampere-talosta Tampereen tuomiokirkossa pidettyyn promootiojumalanpalvelukseen.
Promootio nostaa esille tiedettä.
Tohtoripromootiolla on vuosisatojen perinteet ja se on akateemisista juhlista korkein ja arvokkain. Promootio nostaa esille tiedettä ja juhlii tutkitun tiedon tekijöitä.
Tutkimukseen perustuva tieto ja punnitut näkemykset maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemisesta olivat pääosassa myös viime viikon lopulla järjestetyssä ensimmäisessä Tampere Conversations -tapahtumassa.
Yliopiston, Tampereen kaupungin, Tampereen kauppakamarin ja Sitran järjestämä tapahtuma toi yhteen teknologia-alan asiantuntijoita, kyberturvallisuuden ammattilaisia ja tutkijoita sekä poliitikkoja ja yritysjohtajia keskustelemaan digitaalisten teknologioiden uhista ja mahdollisuuksista turvallisuuden, demokratian ja hyvinvoinnin näkökulmasta.
Tapahtuman pääpuhujana oli YK:n entinen pääsihteeri Ban Ki-moon, joka myös vihittiin Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi tunnustuksena työstä rauhan, ihmisoikeuksien ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseksi.
Uuden yliopiston neljännen akateemisen lukuvuoden avajaisia vietetään kolmen viikon päästä 5. syyskuuta. Opintonsa aloittaa noin 3500 uutta yliopisto-opiskelijaa. Tervetuloa yliopistoyhteisöön!
Tavoitteena on, että niin uudet kuin koronapandemian vuoksi jo useamman vuoden pitkälti etänä opiskelleet vanhat opiskelijat pääsevät tänä syksynä mahdollisimman normaalisti opiskelemaan kampuksille. Odotamme kaikki paluuta vilkkaaseen kampuselämään.
Kirjoittaja on Tampereen yliopiston rehtori