Kesän aikana olen käynyt läpi vaiheita, kuinka Tamperetta on pormestarivuosina johdettu. Mielenkiintoista on ollut huomata, kuinka erityisesti kaupungin johtoryhmätyöskentely apulaispormestareineen on vuosien varrella muuttunut. Itseäni aihe tulevana apulaispormestarina luonnollisesti kiinnostaa.
Taloudesta tunnetun Timo P. Niemisen aikana apulaispormestarit olivat nykyistä enemmän sektorijohtajia, jotka olivat tilaaja-tuottajamallin aikana tiiviisti tekemisissä oman vastuualueensa valmistelun suuntaviivojen kanssa. Nykyisin on painottunut ehkäpä tilaaja-tuottajamallin purun kylkiäisenä sektoriasioiden yhteinen läpikäynti laajana johtoryhmätyöskentelynä. Johdon ajankäyttöä on kohdentunut entistä enemmän myös sosiaalisen median vaikuttamiseen.
Ehkäpä joiltakin osin myös toimintatavat ovat muuttuneet. Katson, että apulaispormestarina voi kuitenkin nykyisenkin hallintosäännön puitteissa vaikuttaa vahvasti valmistelun suuntaviivoihin. Palaten pormestarimallin juurille odotan jo innolla mahdollisuutta edistää Tampereen elinvoimaa ja kilpailukykyä.
Apulaispormestariuden ohella herää kuitenkin halu auttaa Suomea myös valtakunnallisella tasolla. Erityisesti olen huolestuneena seurannut, kuinka Suomen kansainvälinen asema on muuttunut entistäkin haastavammaksi.
Iso-Britannian EU-eron myötä EU:sta on tullut enemmän Ranskan jatke – haaste, johon Suomen tulee vastata vahvemmalla Pohjoismaisella integraatiolla. Venäjän kehityksen myötä Pohjoismaiden NATO-integraation varmistamiseksi Suomen päättäjien hyvät suhteet erityisesti Yhdysvaltain republikaaneihin, Israeliin, Puola-Liettuan perillismaihin ja toisaalta turkkilaisiin maihin Anatoliassa ja Keski-Aasiassa ovat avainasemassa.
Suomen turvallisuutta uhkaava julkistalouden ennätysmäinen velkaantuminen on mahdollista vielä pysäyttää tulevalla vaalikaudella. On luvassa karsintaa, kun lihavina vuosina on julkisella sektorilla osittain eletty yltäkylläisesti.
Uskon, että kansanedustajana vahva asiaosaaja kykenee johdattamaan Suomea oikeaan suuntaan myös valiokuntatyöskentelyn kautta. Toisaalta kaupunkien rooli kasvaa koko ajan vallankäyttäjänä myös kansainvälisissä yhteyksissä. Kun kohtaamme kaupungilla, tulen kysymään kantaasi asiaan seuraavien kuukausien aikana.
Kirjoittaja on tuleva Tampereen apulaispormestari (kok.), joka harkitsee kansanedustajuutta