Toimitukselta Skuuttiepäilijä tarttui lomalla lautaan

Tartuin kesälomalla sähköpotkulautaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Tai no, en ihan ensimmäistä kertaa. Kokeilin lautaa ensimmäisen kerran sähköpotkulautayhtiö Tierin tiedotustilaisuuden yhteydessä vuosi sitten. Lyhyttä ympyrää on kuitenkin vaikea laskea oikeaksi lautailukokemukseksi.

Kesälomareissulla valitsin kuitenkin laudan, kun kävellen matka tuntui vähän liian pitkältä käytettävissä olevaan aikaan nähden. Bussi ei ollut vaihtoehto, koska aikataulut eivät sopineet yksiin ja taksi tai muu autokyyti muutaman kilometrin matkalle tuntui hassulta. Niinpä menopeliksi valikoitui sähköpotkulauta.

Olen vähän periaatteesta harannut vastaan.

Matka sujui hyvin, vaikka alkuun jokainen pienikin töyssy sai tiukentamaan otetta ohjaustangosta. Suoralla tiellä lautailu tuntui jopa miellyttävältä. Siihen ei uskallaus riittänyt, että olisin kokeillut, kuinka paljon laudalla oikeasti pääsee.

Olen vähän periaatteesta harannut vastaan, mitä sähköpotkulautailuun tulee, vaikka noin muuten koenkin olevani melko ennakkoluuloton. En itse asiassa oikein osaa edes selittää, miksi. Laudan sijaan olen aiemmin valinnut pyörän.

Sähköpotkulautojen ajatus on hirvittävän hyvä. Näppärää siirtymistä, käyttöönotto on helppoa (paitsi silloin, kun sovellus ei suostu hyväksymään maksuvälinettä) ja lautoja on julkisilla paikoilla helposti saatavilla. Ymmärrän hyvin, että näillä on tarkoitus korvata autoilua. Tiedän myös, että muutama tuttu on niin tehnytkin, kun he ovat leasing-sähköpotkulaudat hankkineet.

Alkuun laudat toimivat lähinnä hupivälineinä, joilla siirryttiin baarista toiseen tai pilkun jälkeen hakemaan pitsaa. Tällä hetkellä skuutteja näkee liikenteessä jo sen verran aikaisin aamulla, että kyseessä ovat selkeästi työmatkat.

Ymmärrän kuitenkin myös huolen siitä, mitä vanhoille laudoille tapahtuu ja kuinka paljon lautojen valmistaminen syö energiaa ja materiaalia. Ainakin pienemmillä paikkakunnilla on tänä kesänä näkynyt siniseksi maalattuja potkulautoja, joiden maalipinnan alta paljastuu pinkkiä. Kyseessä ovat selkeästi toisen merkin vanhat laudat, jotka on vain maalattu uusiksi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut