Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Pelataanko ensi keväänäkin pelipaitabingoa? – "Poikkeuksellinen päätös tehdään kaikin puolin poikkeuksellisessa tilanteessa"

Tampere on viikon verran ollut jääkiekon MM-kisojen pääjärjestäjäkaupunki. Katukuvassa tätä on ollut mahdotonta missata. Tampereella jo kulunut suuren urheilujuhlan tuntua -sanonta on vaikuttanut oikeasti osuvalta.

Halukkaille peli-illan ajanviettotavaksi voisi vinkata vaikkapa pelipaitabingon. Voittaja on se, joka bongaa nopeimmin katukuvasta kaikkien Tampereen lohkon kahdeksan joukkueen pelipaidan. Iltavilinässä on varmasti pystytty nopeisiin suorituksiin.

Osasta kisaturisteja on ollut helposti pääteltävissä, että kaupungin tarjoamia palveluja on käytetty. Toistaiseksi kisojen on arvioitu jättävän järjestäjäkaupunkiin noin 30–40 miljoonaa euroa matkailutuloa.

Poikkeuksellinen päätös tehdään kaikin puolin poikkeuksellisessa tilanteessa.

Uusi tilipäivä saattaa olla jo vuoden päässä. Kansainvälisen jääkiekkoliiton vuosikokous päättää Tampereella viimeisellä kisaviikolla siitä, kuka järjestää Venäjän sijasta vuoden 2023 MM-kisat. Suomen ja Latvian jääkiekkoliitot ovat jättäneet yhteishakemuksen, jossa Tampere ja Riika olisivat isäntäkaupungit. Sivutuotteena olisi siis tulossa hieno konkretisointi latvialaisen Air Balticin ja Tampere–Pirkkalan yhteistyön merkityksestä.

Tilanne, jossa kisaisäntä seuraavan vuoden MM-kisoihin valitaan ehdokaskaupungissa pelattavissa kisoissa, on luonnollisesti täysin poikkeuksellinen.

On selvää, että jos Tampereella onnistutaan jatkamaan suuren urheilujuhlan tiellä, tunnelma säilyy hienona ja järjestelyt menevät nappiin, olisi kisat nopean aikataulun kisat helpompi jakaa uudelleen Tampereelle.

Näin aikakin periaatteessa. Jos kisaisännyys on Davidin ja Goljatin taistelu, ovat Suomi ja Latvia asetelman Goljat. Ainoa vastaehdokas on juuri A-sarjaan nousseiden Unkarin ja Slovenian yhteishakemus. IIHF:n vuosikokous, jossa äänioikeus on myös jääkiekon lilliputtimailla, on ennenkin tehnyt on yllätyspäätöksiä, jos ratkaisu on mennyt äänestykseen asti. Poikkeuksellinen päätös tehdään kaikin puolin poikkeuksellisessa tilanteessa, joten taustatyö on edelleenkin tärkeää.

Jännitettävää riittää tässäkin kisojen loppuun saakka.