Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Ilmastohosumiselle ei ole perusteita – "Faktat eivät vapise vihreiden tempauksesta huolimatta"

Viime valtuuston kokouksessa käsiteltiin Tampereen Perussuomalaisten Aarne Raevaaran (ps.) aloitetta. Siinä esitettiin kaupungin hiilineutraalisuustavoitteen siirtämistä vuodesta 2030 hieman maltillisempaan EU:nkin jakamaan tavoitteeseen eli vuoteen 2050. Aloitteessa ei esitetty, että Tampere ei tekisi osaansa ilmastotalkoista, vaan kyse oli asian todellisista mittasuhteista ja paikallisen toteuttamisen aikataulusta.

Osa vihreiden ryhmästä kuitenkin väänsi asian noin.

Tällainen pelonlietsonta on turhaa.

Tällaista tahallista vääristelyä kutsutaan ”olkiukon” rakentamiseksi. Se on hieman vanhanaikainen populistinen kikka, jolla poliitikko voi koettaa harhaanjohtaa yleisöä. Kun vääristelee vastapuolen kannan muuksi kuin se on, voi miehekkäästi pullistella lihaksia ja mätkiä tätä mielikuvitusnäkemystä.

En tiedä vetoaako tällainen nuoriin ja vaikutuksille alttiisiin äänestäjiin, mutta vastuullisten aikuisten tulisi toimia tolkummin. On väärin, että nuorten tosiasiallisesti kokemaa ilmastoahdistusta käytetään tällä tavoin hyväksi ja annetaan ymmärtää samalla, että Suomi, suomalaiset tai jopa pahat Perussuomalaiset eivät osallistuisi ilmastotalkoisiin.

Tilastot osoittavat kuitenkin selkeästi, että tällainen pelonlietsonta on turhaa. Suomi on vähentänyt päästöjään koko 2000-luvun ja suomalaiset ovat keskimäärin hyvinkin valveutuneita asiasta. Uskon että myös tamperelaiset tekevät aivan varmasti jatkossakin osansa yhdessä muiden kanssa.

Faktat eivät vapise vihreiden tempauksesta huolimatta. Suomen osuus maailman päästöistä on sen 0,15 prosentin luokkaa ja Tampereen osuus tästä vielä vähemmän. Me teemme osamme, mutta hosumiselle ei ole kriittistä tarkastelua kestäviä perusteluja. Se vain nostaa tamperelaisten kustannuksia.

kirjoittaja on perussuomalaisten valtuustoryhmän sihteeri ja varavaltuutettu