Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Historia – menneisyyttä vai nykyisyyttä? – "Raatteen tiellä eniten kärsinyt yksikkö oli ukrainalaisten 44. divisioona"

Ukrainan sota on muutaman kuukauden ajan ollut maamme ykkösuutinen. Historioitsijan poikana en voi kuin hämmästellä kuinka paljon yhtymäkohtia historialla on nykypäivään kun verrataan 1900-luvun alkupuoliskon Suomea ja tämän päivän Ukrainaa – ja sitä miten vähän historiasta opitaan.

Kenraalikuvernööri Bobrikov toi ensimmäisen sortokauden Suomeen 1898 tullessaan liittämään Suomen tiukemmin Venäjään. Venäjän mediassa kerrottiin tuolloin, että autonomisessa Suomessa venäläisiä kohdeltiin toisen luokan kansalaisina, ja Suomen tuli muistaa että se oli osa Venäjää. Samalla Suomi oli tärkeässä asemassa torjumassa hyökkäystä lännestä. Kuulostaan musertavan tutulta.

Venäjän hyökkäyksestä on löydetty yhtymäkohtia myös talvisotaan, joka on tunnetusti maamme toinen kansallisurheilu jääkiekon ohella. Talvisodassa hyökkääjän armeija oli saatu kuvittelemaan, että sota on helppo miehitys jossa vapauttajat otetaan ilolla vastaa. Suomalaisia oltiin vapauttamassa kapitalisteilta, ukrainalaisia natseilta. Suomen johto oli lähtenyt väärälle tielle ulkomaisten imperialistien ja Neuvostoliittoa kohtaa vihaa lietsovien perässä. Jälleen tuttua tavaraa.

Kun puna-armeija marssi Suomeen, oli sillä mukana soittokunnan varusteet ja muut tykötarpeet Stalinin syntymäpäiväparaatiin pidettäväksi kolmen viikon päästä Oulussa, ei kuitenkaan kunnollisia varusteita sodankäyntiin tai huoltoketjua. Raatteen tiellä eniten kärsinyt yksikkö oli ukrainalaisten 44. divisioona: Puolassa menestyneet etelän soturit tuotiin Lappiin ilman talvivarusteita.

Ukrainassa heitettiin monenkirjavat puna-armeijan joukot pikaiseen erikoisoperaatioon purkkiruoan kera. Soppakanuunan sijaan perässä kulki kenttäkrematorio. Tavoitteena oli toukokuinen voitonpäivän paraati, joka sekin jää tyngäksi.

Molemmat sodat myös aloitettiin ”yllättäen” ilman sodan julistusta. Tosin suomalaiset olivat jo pitkään varustautuneet sotaan ja Ukraina oli ollut käytännössä sotatilassa jo Krimin valloituksesta lähtien. Koottuaan pitkän aikaa joukkoja rajan taakse, Venäjältä kerrottiin, ettei se ole sotaa aloittamassa. Putinin ja kaverien ylävitoset varmaan läpsyivät, kun he onnittelivat toisiaan ”onnistuneesta hämäyksestä”.

Pelottava ajatus on, että virheitä toistaessaan venäläiset eivät ole vielä pelanneet ”Sarajevon laukaukset”- tai ”Mainilan laukaukset” -kortteja, joilla aloitetaan uusia ja laajennetaan jo olemassa olevia sotia. Transnistriassa tätä vakiokikkaa toki jo harjoitellaan.

Kirjoittaja epäilee, että itärajan takana historiankirjoituksista on poistettu kaikki epäonnistumiset.