Lukijalta | Siisteys ei synny tekemällä, vaan pitämällä – "Kaupunkisuunnittelu on joissakin asioissa jäänyt jonnekin 1990-luvulle!"

Uutiset kertovat, että jääkiekon MM-kisoihin on myyty yli 350 000 lippua.

Jo näiden lukujen perusteella voi päätellä että muutaman viikon päästä Tampereen keskustassa on paljon kiekkoturisteja.

Keskustan alueen yrittäjät jättivät jo vuosia sitten, nykyisen pormestarin edellisellä kaudella vetoomuksensa, jossa he toivoivat turvallisuutta, siisteyttä ja helpompaa liikkumista.

Siisteyden soisi jäävän pysyväksi olotilaksi Tampereella

Kaupunkisuunnittelu on joissakin asioissa jäänyt jonnekin 1990-luvulle! Tiedossa on, että keskustaan on muuttanut paljon uutta väkeä? Toiveissa on jatkuvasti riittävän isojen roskisten määrän lisääminen ja niiden tyhjennysvälin lyhentäminen, eikä vain keskustan vaan koko kaupungin alueella.

Hitaina hämäläisinä heräilemme nyt ottamaan turistit vastaan. Yrityksetkin haluavat saada edes pienen osan euroista, joita tulevat turistit tänne jättävät. Elävöittämisen soisi olevan pysyvä tahtotila elinkeinopolitiikassa kun koronakin on kurittanut jo ihan riittävästi.

Minkälaisen kuvan annamme kaupungistamme tänne ehkä ensikertaa tuleville kisavieraille?

Kommentoiko kisavieras vierailuaan näin: kävin kerran, miksi tulisin toiste?

Kaupunki pitää siivota ennen kisoja. Sepelit, pöly ja roskat pitää siivota pois. Emme kai halua näyttää vieraille, miten täällä ”normaalisti” elämme? Siisteys ei synny tekemällä, vaan pitämällä. Siisteyden soisin jääväksi pysyväksi olotilaksi Tampereella.

Pekka Peltonen

Tampere

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut