Ukrainan sodan käännyttyä kolmannelle viikolle on keskustelu siirtynyt alkujärkytyksen akuutin sotilaallisen uhan pelosta mahdollisiin pitkän aikavälin taloudellisiin vaikutuksiin. Jo nyt on selvää, että sota käy lompakolle. Tämän tietävät jo autonsa tankanneet. Autottomienkaan ei kannata ilkkua, sillä energian hinta heijastuu liki pitäen kaikkeen kuluttamiseen.
Eräs konkreettisimmista on ruokalasku. Energian hinta tunkeutuu lompakkoon jo pelkästään siksi, että sekä ruuan tuotanto ja sen vaatimat kuljetukset, pakkaaminen ja säilyttäminen syövät sähköä ja polttoaineita. Energian hinta korreloi myös lannoitteiden hintaan, mikä heijastuu myös tuleville satokausille.
Ruuan hinnan kasvuprosentit ovat vielä vahvasti spekulaatiota, vaikka keskustalainen elinkeinoministeri Mika Lintilä pelotteli jo ruokakassin hinnan tuplaantumisella. Ministerin arvio tosin ammuttiin nopeasti alas, mutta puheet vähintään viiden prosentin hintojen kasvusta jaetaan jo yleisesti. Maatalouden kustannuskriisiin on toivottu myös valtion apua muun muassa veronalennusten kautta. Osa maataloustuottajista onnistuu siirtämään kuluja tuotteiden loppuhintaan paremmin kuin toiset. Keskustelu ruokaomavaraisuudesta kriisitilanteessa lisää maataloustuottajien sanalle painoa.
Ruuan hinnan kasvu ei kohtele kuluttajiakaan tasapuolisesti. Ennen kaikkea tiukimmilla olevissa talouksissa on syytä varautua elinkustannusten merkittävään kasvuun. Ruoka vie keskimäärin reilut 10 prosenttia kotitalouksien tuloista, mutta pienituloisissa talouksissa osuus on suhteellisesti suurempi.
Valintoja ruokakaupassa joudutaan tekemään monissa muissakin talouksissa. Ruokaan liittyvien valintojen ja arvostusten syvällisempi miettiminen on nykyisenkaltaisessa suomalaisessa kulutusyhteiskunnassa myös tervettä. Kunnioittavampi suhtautuminen ruokaan on monella tapaa tervettä kehitystä, jota syventävät uutistiedot siitä, mihin totaalinen pula ruuasta on esimerkiksi Ukrainassa johtanut.