Suomen turvallisuusympäristön muutaman viikon aikana tapahtunutta muutosta on kuvattu historialliseksi. Venäjän hyökättyä Ukrainaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vanhat ratkaisut ja toimintatavat eivät ole enää ajan- ja tilanteentasaisia. Venäjän toimintaa on nyt vaikea ymmärtää, mutta vielä vaikeampaa hyväksyä. Hyökkäys on järkyttänyt suomalaisten turvallisuudentuntoa monella tasolla. Tilannekuva on jaettu yleisesti.
Siksi vedenjakajat ovat liikkuneet myös suomalaisessa sisäpolitiikassa. Nyt Nato-keskustelun avaamisesta ja puolustusmäärärahojen lisäämisestä puhutaan poliittisen kentän laidasta laitaan. Kummankin vastaanotto olisi vielä muutama viikko sitten joitakin nyansseja lukuun ottamatta noudattanut perinteistä oikeisto–vasemmisto-jakoa.
Erilaisesta vedenjakajien ylittämisestä saatiin kuvaava esimerkki myös viime viikonloppuna, kun Keskustanuoret ja Vihreät nuoret jättivät yhteisen kannanoton maatalouspolitiikasta. Tämä olisi vielä muutama viikko sitten kuulostanut uskomattomalta. Kannanotossa kumpikin vaatii konkreettisia ja vaikuttavia toimia maatalouden suuriin kysymyksiin. Tälle listalle pääsivät maatalouden kannattavuuden parantaminen, huoltovarmuuden vahvistaminen ja ympäristökriisien ratkaisu. Listalta kumpikin voi poimia omansa.
On aika kaivaa esille välillä kirosanaksi muuttunut ja nykyaikaan sopimattomaksi tuomittu konsensus-ajattelu. Konsensus tarkoittaa päätöksentekoprosessia, jossa ei ainoastaan tyydytä enemmistön haluamaan lopputulokseen, vaan pyritään myös ottamaan huomioon vähemmistöön jäävien vastustus ja sisällyttämään se lopputulokseen, luoden hyväksyttävimmän ja parhaan mahdollisen päätöksen. Lopputulos on kompromissi, johon kaikki voivat sitoutua. Kun tilannekuvasta ei ole riitaa, on sitoutuminen nyt ensiarvoisen tärkeää.
Vaikeat ajat ja ennen kaikkea ulkoinen uhka ohjaavat kohti yksimielisyyttä tärkeäksi koetuista asioista. Yksimielisyys on voimaa maailman myllerryksessä.