Julkisuuteen on noussut ajan mittaan ja tasaisin väliajoin tapauksia, joissa politikointi on laitettu lapsia ja nuoria koskevien merkittävien päätösten edelle. Mitä jos asia käännettäisiin toisin päin? Puolueiden väliset erimielisyydet on jätettävä sivuun, kun on kyse lapsista ja nuorista ja heitä koskevista päätöksistä.
Puoluepolitiikka tai pelkästään asiaa esittävän poliitikon tausta vaikuttaa uskomattoman usein siihen, kuinka esitettävään asiaan suhtaudutaan. Luulisi, että asioissa, kuten kouluväkivallan ehkäisemisessä, vallitsisi sellainen poliittinen konsensus, ettei siitä tarvitsisi kiistellä ja käydä poliittista debattia.
Me Tampereen nuorisovaltuustossa näemme, että idean lähde ei muuta sen paremmuutta tai hyvyyttä. Vaikka vastakkainasettelu on syvällä politiikassa, pitäisi lasten ja nuorten hyvinvointi laittaa periaatteiden ja puoluepolitiikan edelle.
Esimerkiksi mielenterveysongelmien ja koulukiusaamisen ollessa kasvussa tarvitsemme konkreettisia toimia näiden estämiseen ja ennaltaehkäisemiseen. Turha riitely ja nahistelu ei edistä tärkeitä toimia, vaan työntää kapuloita nuorten rattaisiin, kun niitä pitäisi vetää rattaista pois.
Oliver Priimägi, Lenni-Kalle Lammi ja Hilkka Liljeroos
Tampereen nuorisovaltuuston jäsenet