Kolumni Peruskoulu-, palkka- ja työvoimatakuu – "Tämä voidaan korjata säätämällä laki, jonka mukaan kaikki saavat vähintään keskimääräistä palkkaa. Näin pienituloisuus katoaa..."

Maamme ensimmäiset aluevaalit on pidetty – onnea valituille! Alle puolet äänioikeutetuista halusi käyttää ääntään mutta teillä on silti vastuu valtavasta kokonaisuudesta, joka vaikuttaa kansantaloutemme kantokykyyn tulevina vuosina.

Monet asiat on ansiokkaasti jo korjattu lainsäädännöllä. Esimerkiksi hoitotakuu, lastensuojelun työntekijäkohtaiset asiakasmäärät ja varhaiskasvatuksen ryhmäkoot ovat osaltaan korjanneet puutteita ja näiden asioiden osalta asiat ovat siis kunnossa. Ehdottaisin että osana soteratkaisua aluehallintoa tuettaisiin myös muutamilla muilla laeilla hyvin perustelluista syistä.

Ensinnäkin, vaikka oppivelvollisuutta on jatkettu jää osa kansalaisista ilman peruskoulun päästötodistusta. Tästä seuraa syrjäytymistä joka lisää mielenterveysongelmia ja pahentaa työvoimapulaa. Tämä on eriarvoistavaa ja kansantaloudelle tuhoisaa. Siksi tulee säätää laki peruskoulutakuusta: jokainen nuori saa oppivelvollisuuden päättyessä peruskoulun päästötodistuksen. Näin syrjäytyminen vähenee.

Lisäksi keskiarvon tulee olla vähintään 8,5, jolloin takuun perusteella todistuksen saavat eivät joudu epäedulliseen asemaan muihin tutkinnon suorittaneisiin verrattuna.

Sotealan työvoimapulaa ja työvoimapulaa yleisemminkin voidaan ehkäistä säätämällä palkkatakuu. Monissa työtehtävissä palkka on keskimääräistä pienempi mikä vähentää alan houkuttelevuutta. Tämä voidaan korjata säätämällä laki, jonka mukaan kaikki saavat vähintään keskimääräistä palkkaa. Näin pienituloisuus katoaa ja lisäksi verotulot kasvavat merkittävästi, mikä parantaa julkista taloutta.

Lisäksi työvoimapulan korjaamiseksi tulee säätää työvoimatakuu: Kaikilla aloilla tulee olla riittävästi työvoimaa. Vastuu lain toteutumisesta annetaan TE-toimistoille ja oppilaitoksille. Mikäli tietyllä alalla voidaan osoittaa alueellista työvoimapulaa, tulee näiden antaa selvitys mihin toimenpiteisiin on ryhdytty työvoiman saamiseksi kyseiselle alalle. Asiantilan korjaantumista tehostetaan uhkasakolla.

Keskiarvon tulee olla vähintään 8,5.

Monet muutkin ongelmat saadaan korjattua päättäväisellä lainsäädännöllä. Lakien säätäminen on toistaiseksi aluevaltuustojen toimivallan ulkopuolella, joten lakeja odotellessa voidaan käyttää myös muita keinoja sotepalveluiden tuottamiseksi kohtuukustannuksin.

Näitä ovat muun muassa osaava johtaminen, ketterät kokeilut, julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö ja katseen nostaminen omasta navasta kohti yhteiskunnan etua. Tehkää viisaita päätöksiä – yhdessä!

kirjoittaja on insinööri eikä siksi ymmärrä miten rikkinäisen voi korjata määräämällä sen ehjäksi

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut