Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Marin vedenjakajalla – "Politiikassa sillä, miltä näyttää, on merkitys – varsinkin, jos poliitikko on pääministeri"

Pääministeri Sanna Marin (sd.) viettää viikonloppua Tampereella muun muassa puolueen toritapahtumassa ja nuorten vetämässä EU-paneelissa. Kotikaupungissaan pääministeri nauttii yhä poikkeuksellista suosiota.

Varsinkin viime viikkojen aikana koronakevään 2020 kansansuosion vahvistama poliittinen haarniska on saanut kuitenkin pahoja kolhuja. Kesärannan bileet, boomer-twiitit ja koronalle altistuneena tehdyn yökerhoreissun selvittely ovat olleet liikaa monille omillekin. Kansainvälinen huomiokaan ei ole ollut enää pelkästään positiivista. Muun muassa BBC, CNN ja Der Spiegel ovat uutisoineet illanvietto-kohun vaiheista ja Dagens Nyheterin kolumnisti Saga Cavalin nosti Marinin huolestuttavaksi esimerkiksi poliitikkojen suosiokisasta, josta esimerkkinä on muun muassa suosionkalastelu yhteiskuvilla somessa vaikutusvaltaisten julkkisten kanssa.

Suurin huoli on silti sitoutuneisuus. Marin on nosteisella poliittisella urallaan noussut tehtäviensä tasolle jo monissa haasteissa, joiden hoitamiseen kaikki eivät ole uskoneet. Tämä on eittämättä myös lisännyt Marinin näyttämisenhalua muun muassa alle kolmekymppisenä kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja 34-vuotiaana pääministerinä. Kummassakin on tullut ansaittua kiitosta.

Syksyn aikana on ajoittain näyttänyt siltä, että kun pääministeri-haaste on hoidossa, niin motivaatio asioiden hoitamiseen on laskenut. Politiikassa sillä, miltä näyttää, on merkitys – varsinkin, jos poliitikko on pääministeri. Asiaosaaminen ja nopea omaksumiskyky on ollut Marinilla tärkeä poliittinen vahvuus, mutta syksyn aikana hän ei ole tätä juuri esitellyt. Sanavalmius on näkynyt enemmän näsäviisaina some-sutkauksina. Itseluottamuskin on näyttänyt yhä useammin ylimielisyydeltä. Poliitikolta tarvitaan oikeaa läsnäoloa ja sitä pitää näyttää muutenkin kuin kuvilla Instagramissa.

Marin on poliittisella urallaan selkeästi vedenjakajalla. Toivottavasti loppuviikon julkinen anteeksipyyntö oli osoitus siitä, että huomio palaa oleelliseen. Yksittäistä pyyntöä tärkeämpää on se, että Marinin aiemmalla poliittisella urallaan usein korostama nöyryys asioiden edessä nousisi esiin. Tämä olisi hyödyksi Suomelle, pääministeri-instituutiolle, demareille ja varmasti myös Marinin poliittiselle uralle.