Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Uusi tekemisen meininki Tampereella – "Ja tämähän sopii meille!"

Tampereen pormestariohjelma 2021–2025 ja marraskuussa hyväksytty Tampereen strategia 2030 nostavat keskiöön vahvasti kehittyvän ja kehittävän eurooppalaisen edelläkävijäkaupungin.

Myös oleelliset ilmastotoimenpiteet ja digitaaliseen siirtymään panostaminen nousevat linjauksissa vahvasti esille. Tampereen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Toimimalla etukenossa tuomme kaupunkiin kestävää kasvua ja hyvinvointia sekä investointeja.

Kaupunki voi saada merkittäviä resursseja kehittämistoimiinsa ulkoisella rahoituksella ja erityisesti EU-rahoituksella. Meillä kehitetään tälläkin hetkellä oleellisten EU-hankkeiden puitteissa tulevaisuuden älykästä, turvallista ja kestävää kaupunkia.

Hankeportfoliomme EU-ohjelmakaudella 2014–2020 on ollut noin 10 miljoonan euron luokkaa. Tämä on ihan kiitettävä volyymi, mutta kuten olemme itsekin todenneet, voimme tehdä paljon paremmin.

Tampere on päättänyt panostaa EU-rahoituksen systemaattisempaan hyödyntämiseen: Meillä on tavoitteena saada entistä laadukkaampia ja vaikuttavampia EU-hankkeita sekä lisäresurssia kaupungin kehittämiseen.

Olemmekin tämän vuoden aikana saaneet laadittua yhdessä kaupungin palvelualueiden ja sidosryhmäyksiköiden kanssa kaupungille uuden strategisen EU-hanketyön käsikirjan, jonka keskiössä ovat yhteinen tahtotila ja yhtenäiset askelmerkit EU-rahoituksen paremmaksi hyödyntämiseksi.

Tampere tähtää 100 eurooppalaisen hiilineutraalin ja älykkään kaupungin joukkoon.

Nyt kun olemme linjanneet tahtotilamme ja hioneet yhteiset tekemisen mallimme pääsemme keskittymään itse tekemiseen. EU:n ohjelmakausi 2021–2027 käynnistyi tämän vuoden alussa ja rahoitusta suunnataan vahvasti vihreän ja digitaalisen siirtymän kirittämiseen.

Rahoitusta on myös erityisesti kaupungeille, jotka haluavat vauhdittaa kestävää ja älykästä kaupunkikehittämistä. Ja tämähän sopii meille! Tampere tähtää 100 eurooppalaisen hiilineutraalin ja älykkään kaupungin joukkoon.

Tätä kunnianhimoista tavoitetta ei saavuteta yksin omassa kuplassa vaan yhdessä tehden paikallisesti, alueellisesti ja EU-tasolla. Haastammekin kaikki mukaan kaupunkilaisista strategisiin kumppaneihimme saakka.

kirjoittaja on Tampereen ja Pirkanmaan EU-yhteysjohtaja.