Kolumni Tehdään tästä ny numeroo – "Ei ole sattumaa, että Tampere pärjää"

Viime viikkoina on tullut useita myönteisiä tietoja Tampereen kasvusta ja tulevaisuuden näkymistä. Kaupunki kasvaa pääosin maan sisäisen muuton seurauksena.

Tämän vuoden syyskuuhun mennessä muuttovoittomme on jo noin 2 000 henkilöä. Viime vuosien 3000 henkilön kasvuun päästään tänäkin vuonna.

Lasten ja nuorten määrä kasvu Tampereella pysyy edelleen positiivisena pitkälle eteenpäin. Kokenut aluetutkija Timo Aro MDI:ltä selvitti asiaa Tilastokeskuksen vuoteen 2035 asti ulottuvan väestöennusteen pohjalta. Suomessa on vain muutama alue, jossa alle 15- vuotiaiden määrä kasvaa. Pahimmissa kunnissa vähennys on kolmasosan luokkaa. Tämä tsunami ravistelee lähitulevaisuudessa kuntapäättäjiä Suomessa. Tampereella voidaan tämän ikäluokan kasvusta johtuen tehdä toisenlaisia päätöksiä.

Avoimen sektorin työpaikkakehitys Timo Aron selvityksen mukaan vuosina 2017–2019 oli Tampereella lukumääräisesti toiseksi korkeinta Suomessa eli oli 11 568. Kasvua 13,9 prosenttia. Helsinki oli ykkönen 19 364 ja kasvua 7,2 prosenttia. Avoimen sektorin työpaikat luovat edellytykset kaupungin kehittämiselle ja kasvaville verotuloille.

Hyvinvointialueiden väestöennuste vuosille 2021–2040. Sen mukaan Pirkanmaa kasvaa yli 31 000 henkilöllä. 22:sta hyvinvointialueesta kasvua arvioidaan olevan vain kahdeksalla. Kasvua tapahtuu erityisesti Uudenmaan ja Pirkanmaan alueella. Pirkanmaalla kasvua tapahtuu Tampereella ja kaupunkiseudulla. Nämäkin näkymät luovat muita hyvinvointialueita paremmat lähtökohdat palvelujen järjestämiselle.

Ei ole sattumaa, että Tampere pärjää. Pitää olla näkemys etunojaisesta kehittämisestä ja halusta kestävään kasvuun. On tehty tulevaisuusinvestointeja. On panostettu mm. oppimisympäristöihin, elinvoimaan, saavutettavuuteen, elämystalouteen. Ilmastotavoitteita unohtamatta. Kasvavaan palvelutarpeeseen on myös melko hyvin pystytty vastaamaan hoitohenkilökunnan saatavuushaasteista huolimatta.

Ei ole sattumaa, että Tampere pärjää.

Ennen kaikkea on tehty inhimillistä ja vetovoimaista kaupunkia, jonne halutaan tulla, jossa halutaan asua, työnnellä, opiskella ja yrittää. Saada elämyksiä ja jossa luonto on kävelymatkan päässä.

Tehdyt valinnat näkyvät ja osoittavat, että olemme oikealla tiellä.

kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu (sd.), kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja ja pormestari 2017–2021

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut