Kolumni Perussuomalainen ongelma – "Valtuuston keskustelu osoitti, missä puolueessa mennään"

Lokakuun kaupunginvaltuuston kokous jäi historiaan kiintiöpakolaisten vastaanottoa koskeneen keskustelun vuoksi.

Kaupunginvaltuutettu Veikko Vallin (ps.) väitti puheenvuorossaan, että muslimit eivät koskaan integroidu suomalaiseen yhteiskuntaan, ja että muslimimaat ovat takapajuisia. Hän myös leimasi maahanmuuttajat raiskaajiksi ja murhamiehiksi.

Tukea Vallinille antoi kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius (ps.).

Monet valtuutetut pitivät puheita törkeinä ja rasistisina sekä uhkasivat poistua kokouksesta. Kokouksen jälkeen valtuutettu Vigelius teki videokoosteen keskustelusta sosiaaliseen mediaan. Kaupunki omistaa kokousten videoinnin tekijänoikeudet, eikä ole antanut lupaa videomateriaalin manipulointiin. Kokouksen jälkipyykkiä pestiin seuraavassa kaupunginhallituksen kokouksessa. Perästä kuuluu.

Valtuuston keskustelu osoitti, missä perussuomalaisten puolueessa mennään. Puolueessa on vahva maahanmuuttokriittinen siipi, jonka poliittinen agenda muodostuu maahanmuuttajien leimaamisesta ja syyttelemisestä. Tuomioita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tullut muun muassa kansanedustaja Sebastian Tynkkyselle jo kolmesti.

Perussuomalaiset ovat jo jonkin aikaa pyrkineet tekemään puolueestaan hallituskelpoisen. Lähestyminen kokoomuksen suuntaan on ollut silmiin pistävää. Perussuomalaisten ongelma on kuitenkin siinä, että heidän hallituskelpoisuutensa murenee tällaisten kaupunginvaltuustossa nähtyjen manöövereiden jälkeen. Kuka haluaa yhteistyökumppanikseen puolueen, jossa osa päättäjistä koettelee toiminnassaan laillisuuden rajoja vähän väliä?

Kuka haluaa yhteistyökumppanikseen puolueen, jossa osa päättäjistä koettelee toiminnassaan laillisuuden rajoja vähän väliä?

Toinen perustavaa laatua oleva ongelma on siinä, että ainakin osa perussuomalaisista ei pidä ihmisiä yhdenvertaisina ja tasa-arvoisina. Heidän mukaansa valkoihoiset ovat parempia kuin tummaihoiset, kristityt ovat parempia kuin muslimit, varakkaat ovat parempia kuin köyhät. Jos näin ajatellaan, on vaikea löytää yhteistä säveltä ylipäätään mistään asiasta.

Sosialidemokraateille ihmisarvo on jakamaton. Vihan lietsonnan sijaan haluamme ratkaista haasteita. Ihmisryhmiä vastakkain asettava retoriikka ei johda ratkaisuihin, koska ongelmat ovat yhteisiä.

Kirjoittaja on Tampereen sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut