Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Vihreä siirtymä on muutettava työpaikoiksi – "Taistelu ilmastonmuutosta vastaan vaikuttaa kaikkien ihmisten elämään"

Taistelu ilmastonmuutosta vastaan vaikuttaa kaikkien ihmisten elämään, kun yhä kiihtyvällä tahdilla haetaan ratkaisuja välttämättömien mutta vaativien ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

Tämä tarkoittaa vähäpäästöisempiä, energiatehokkaampia ja muillakin tavoin nykyisiä vaihtoehtoja vihreämpiä ratkaisuja sekä tuotannon että kulutuksen osalta. Käynnissä onkin globaali investointiaalto teknologioihin, jotka mahdollistavat niin sanotun vihreän siirtymän.

Investoinnit tarkoittavat pääasiassa teollisuuslaitoksia, jossa tuotetaan esimerkiksi uusiutuvaa energiaa, kiertotalousratkaisuja, polttomoottoreita korvaavia akkuja tai vetyä. Investointien mittakaava on erittäin suuri, kuten tunnetuimpana esimerkkinä Teslan akkuja valmistavat gigatehtaat osoittavat.

Suuret teolliset investoinnit Suomeen eivät ole itsestäänselvyys. Vielä viime vuosikymmenen alkupuolella moni katsoi, ettei valmistavan teollisuuden tulevaisuus ole Suomessa tai Pohjoismaissa, kun edullisemman työvoiman maat vetivät investointeja puoleensa.

Vahva digitalisaatio-osaaminen, tutkimusyhteistyö ja monet muut tekijät käänsivät trendin.

Nyt vihreän siirtymän myötä Suomella on mahdollisuus saavuttaa valtavia positiivia työllisyysvaikutuksia tarjoavia teollisia investointeja. Uusina avauksina muun muassa Metsä Groupin biotuotetehdas Kemiin, Fryerin akkukennotehdas Vaasaan ja viimeisimpänä Aesir Technologiesin akkutehdas Kokemäelle todistavat, että tukemalla teknologia- ja raaka-ainearvoketjujen kehitystä Suomi voi jatkossakin olla valmistavan vientiteollisuuden huippumaa.

Suuret teolliset investoinnit Suomeen eivät ole itsestäänselvyys.

Menestys ei tule kuitenkaan vain suuntaamalla tukirahoitusta tarkasti ja toivomalla. Kenties akuuteimmin esiin nousevat kysymykset tonteista. Varannot ovat pieniä ja Suomessa uudet kaavaprosessit saattavat viedä kaikkine vaiheineen lähes vuosikymmenen, mikä on auttamatta liikaa nyt suunniteltavaa investointia ajatellen.

Kaavoitusmonopoli on kunnilla, joten valmistautuminen alkaa kunnallisesta päätöksenteosta, mutta edellyttää kaikkinensa laaja-alaista yhteistyötä. Jopa miljardi-investointien ollessa kyseessä kotiläksyjen pitää olla tehtynä.

Kirjoittaja on Business Tampereen johtaja, vastuualueenaan investoinnit ja kansainvälinen toiminta.