Museonjohtaja Kalle Kallio kirjoitti täyttä asiaa Tampereen kulttuuripääkaupunkihankkeesta tämän lehden kolumnissaan (18.9.). Hanke hakemuksineen oli varsin heppoisella, sanoisinko että liberaali-populistisella pohjalla. Siitä puuttui syvällinen tuntemus ja kosketus Tampereen ja muiden mukana olevien kuntien kulttuuriseen perintöön ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin.
Ensimmäinen virhe oli yhdenvertaisuuden valitseminen teemaksi. Yhdenvertaisuus ei sinällään merkitse mitään tai sitten se voi merkitä mitä tahansa. Yhdenvertaisuuden käsite voi toimia vain jonkin asian suhteessa johonkin toiseen asiaan.
Sama vika oli koko eurooppalaisen hankkeen teemassa, jossa pelattiin muodikkaalla käsitteellä. Tampereella virheen kopioiminen tuplasi virheen.
Menestyvä hanke voi perustua vain alueen omaperäiseen kulttuuriseen ominaisuuteen, mutta sellainen ei voi olla ”kaikem paree” omakehu. Eikä se voi olla kulissien rakentaminen/purkaminen hanketta varten. Turussa tässä onnistuttiin 2011, mutta se tuskin toimii toista kertaa.
Tämän kisan tasoisen hankkeen julkikuva täytyy olla jotain muuta kuin Thilia thalia-visa tai Alivaltiosihteerin sketsi, vaikka niilläkin on paikkansa. Eikä maaseutua ja syrjäseutuja voi kuitata kylähyppelyillä.
Tampereen ja laajemmin koko Pirkanmaan teollinen perintö voisi toimia hankkeen runkona. Siihen mahtuisi elinkeinoelämän, työväenliikkeen, hyvinvoinnin, koulutuksen ja kulttuurin kasvu, kriisit ja uuteen kurkottaminen. Kirjoitettu ja kirjoittamaton historia pitää koota myös eurooppalaisesti ymmärrettävään muotoon.
Tampereella virheen kopioiminen tuplasi virheen.
Kun uudet maakuntavaltuustot aloittavat ensi vuonna, pitää olla rohkeutta nostaa ylhäältä annettujen asioiden lisäksi myös alhaalta nousevia teemoja. Tässä on mahdollisuus rakentaa uutta Pirkanmaata, jossa kulttuuri kytkeytyy koko yhteiskunnan rakenteisiin ja ihmisten arkeen, ei persiljana makkaravoileivällä kuten entisellä elinkeinoelämän pomolla.
Yhdeksi hyvinvoinnin mittariksi pitää kehittää kulttuurinen kansantuote - samoin sosiaalinen ja ekologinen.
Samalla on mahdollisuus koronan jälkihoitoon ostamalla kulttuuripalveluja ja -tuotteita pandemian köyhdyttämiltä alan ammattilaisilta ja yhteisöiltä. Kalle Kallion mainitsema Tampereen suurten kulttuuritalojen unohtaminen kaatuneessa hankkeessa ei saa toistua.
Nokian Tehdassaari ei saa kaatua vuokraongelmiin, kulttuurille pitää löytyä kunnon toimitilat Tampereelta, ainutlaatuisten nuorten Legioonateatterin ja kehitysvammaisten La Strada -teatterin pysyvyys on turvattava, manserockin asema kansallisena kulttuuriperintönä on tunnustettava.
Kritiikkini ei tarkoita sen työn väheksymistä, jota monet ihmiset ja yhteisöt ovat tehneet kulttuuripääkaupunkihankkeen hyväksi ja Tampereen menestykseksi.
Arvostan tehtyä työtä ja toivon ettei se menisi hukkaan, vaan voitaisiin hyödyntää kulttuurin ammattilaisten ja kuluttajien arjessa. Se voi parhaimmillaan edistää työllisyyttä ja taloutta koronasta toipuvassa yhteiskunnassa.
Hannu Oittinen
toimittaja, eläkeläinen