Kolumni: Mikä on viikonloppu? – "Täyttä työtä niin kuin tänäkin päivänä"

Hanna Suutela

”Mikä on viikonloppu?” kysyy Downton Abbeyn leskikreivitär ja meitä naurattaa hänen vilpittömyytensä. Varakkailla on aina ollut enemmän vapaa-aikaa – jopa niin, ettei viikonpäivillä niin ole ollut väliä.

Teatterihistoria on kytkeytynyt kysymykseen siitä, kenellä aikaa on ollut ja mihin vapaata on käytetty. Kun valtiopäivillä ensimmäisen kerran vuonna 1871 keskusteltiin suomenkielisen teatterin perustamisesta, talonpoikaissääty tuki ajatusta siksi, että maalta yliopistoon lähteneet pojat saisivat ”raitista ja kasvatuksellista ajanvietettä” suuren maailman viettelysten keskellä.

Samaa ajatusta käytettiin täällä suutareiden ja pumpulienkeleiden kaupungissa perustelemaan työväen teatteriharrastuksen tukemista. Tampereelle maalta muuttanut väestö oli nimittäin saanut tehtaista ankaran pitkät työtuntilistat, mutta toisin kuin piiat tai rengit, myös erikseen määriteltyä vapaata.

Teatterin seisomapaikat olivat sopivan hintaisia, mutta suuri osa yleisöstä oli ollut jo pitkän päivän jaloillaan ja esitykset piti siksi pitää lyhyinä. Monen aikatauluja sääteli vuokranantajakin kotiintuloaikoineen.

Pian Tampereella työväki sai kuitenkin käyttää aikaansa myös teatterin tekemiseen. Moni osallistui, repi lippuja, laski kassaa, huolsi valaistusta, rakensi lavasteita tai ompeli iltapuhteinaan pukuja työväen teatteriesityksiin.

Samalla sai luvan osallistua harjoituksiin. Oppia kirjailijoilta, pohtia syvällisiä, nauraa vitseille, elää vapaa-aikaansa yhdessä teatterilaisten kanssa arjessa, jossa omaa perhettä ei ollut tai se oli jäänyt kotiseudulle.

”Mikä on viikonloppu?” kysyy Downton Abbeyn leskikreivitär.

”Mikä on viikonloppu?” olisi moni tamperelainen työväenteatterin aktiivi saattanut kysyä, mutta lähinnä siksi, ettei vapaata ollut. Sunnuntai oli rauhoitettu päivä, mutta aktiivinen teatterityö ei mahdollista tekemättömyyttä.

Se oli silloinkin – myös teatterin tukitehtävissä toimineille – jatkuvaa omalla ajalla opiskelemista, itsensä kehittämistä, yhdessä ajattelemista. Täyttä työtä, niin kuin tänäkin päivänä.

kirjoittaja on teatterintutkija ja Tampereen Työväen Teatterin dramaturgi

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut