Kolumni: Uusi aika huutaa rohkeita elämyksiä – "Suomalaisten odotukset täyttyvät vuoden lopussa..."

Noora Heino

Uros Live -areenaa on hehkutettu jo vuosien ajan, eikä suotta. Suomalaisten odotukset täyttyvät vuoden lopussa, kun mahanpohjaa kutkuttavat jääkiekko-ottelut ja kotimaiset tähtiesiintyjät valtaavat lavan sekä Lapland Hotels Arena ja sen ainutlaatuinen saunamaailma avautuvat.

Parasta on, että tämä kaikki on vasta alkua kansainväliselle menestystarinalle.

Tampereen seudulle Uros Liven avautuminen on virstanpylväs, joka tuo alueelle uusia kansainvälisiä yritystapahtumia, mahdollistaa näyttävämpiä ja isompia kongressien gaalaillallisia sekä urheilukisoja.

Eikä pidä unohtaa kansainvälisiä tähtiä, jotka yhä useammin haluavat valita esiintymispaikakseen keskeisellä sijainnilla olevan areenan, joka on huomioinut ympäristövastuullisuuden ja modernin teknologian. Yhtä keskeiselle paikalle maailmanlaajuisesti hyvin harvinaista.

Nimestä ja esiintyjävalinnoista on räntätty, mutta Tampereella on siitä huolimatta koittamassa uusi aika. Uusia avauksia ja myyntituotteita on jo tehty, mutta ne eivät kuitenkaan vielä riitä. Iso areena vaatii valtavan määrän kuluttaja- ja yritystapahtumia, jotta se tuo Tampereen seudun yrityksille lisää asiakkaita ja vahvistaa näin alueen hyvinvointia sekä veto- ja pitovoimaa.

Kansainvälinen kokousbisnes, kongressihaut ja kannustematkailu ovat pyrähtämässä vauhdikkaaseen kasvuun pandemian hellittäessä.

Meillä on väljyyttä, turvallisuutta, ulkoilmaa ja tekemistä.

Niissä Tampere on vahvoilla, koska se tarjoaa kaikkea sitä mitä asiakkaat odottavat. Meillä on väljyyttä, turvallisuutta, ulkoilmaa ja tekemistä.

Suurena heikkoutena on kuitenkin kaupungin palvelutarjonta suurille ja kansainvälisille yritysryhmille. Tampereella ei ole riittävästi laadukkaita elämyksiä heidän tarpeisiinsa.

Esimerkiksi yöttömät yöt, illalliset jäätyneen järven kannella, jäiden loputon ulvonta ja pauke ovat elämyksiä, joista kansainväliset asiakkaat ovat valmiita maksamaan. Kun tätä tarjontaa vahvistetaan kansainvälisillä myyntikontakteilla, on menestystarina valmis.

Tampereen seutu on astumassa uuteen aikaan, josta olemme vain päiväunissamme uskaltaneet unelmoida!

Kirjoittaja on Visit Tampereen kumppanuuksista ja markkinoinnista vastaava johtaja.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut