Lukijalta: Olemmeko paikalla vai olemmeko myös läsnä? – "En syyllistä vanhempia, vaan 1990-luvulla alkanutta muutosta"

Olen usein miettinyt, lapsiemme nykyistä pahoinvointia. Olemmehan toki eläneet viimeisen vuoden, niin sanotusti poikkeusaikaa.

Itse kasvatin lastani 1990-luvun laman aikana. Kaikesta huolimatta, loin turvallisen ja luotettavan siteen lapseeni.

Muistan kuinka aikoinaan isyydentunnustuksessa (olimmehan niin sanottu susipari, kun asuimme avoliitossa) lastenvalvoja kysyi meiltä, että mihin laitamme lapsemme hoitoon, kun palaan työelämään.

Vastauksemme oli päiväkoti.

Tähän lastenvalvoja kommentoi, että aiomme siis tehdä lapsestamme tasapäisen. Kyseinen kommentointi aiheutti meissä todellakin hämmennystä.

Tänä aikana yhteiskunta oikeasti painostaa laittamaan lapsen mahdollisimman pian päiväkotiin. Kuitenkin itse halusin hoitaa lastani, hänen ensimmäiset ikävuotensa kotona luoden turvallisuutta, luottamusta ja antamalla rakkautta. Kotona hoitamisesta rahallinen korvaus ei ollut kovin suuri. Hänen aloittaessaan päiväkodin oli luottamus aikuiseen ihmiseen jo rakennettu.

En syyllistä vanhempia, vaan 1990-luvulla alkanutta muutosta.

Näiden päiväkotivuosien aikana yhteiskunta muuttui. Lapseni kouluvuosien aikana opettajien valtuuksia vähennettiin. Opettajat alkoivat menettämään otettaan luokkayhteisössä.

Kerran myöhemmin keskustelin asiasta entisen opettajani kanssa, joka toimi nyt kyseisen koulun rehtorina. Hän hämmästeli minulle nykyisten oppilaitten käyttäytymistä ja meininkiä. Hän kysyi minulta, mistä tämä mielestäni johtuu. Vastaukseni oli, että oista ihmistä ei arvosteta eikä kunnioiteta.

Tämä sukupolvi on nyt molemmin puolin kolmeakymmentä ikävuotta ja useammat heistä jo itse lapsen vanhempia. Onko tämä heidän lapsuudessaan tapahtunut muutos, vaikuttanut myös tähän päivään. En syyllistä vanhempia, vaan 1990-luvulla alkanutta muutosta, johon he kasvoivat.

Kun opetetaan sivuttamaan toiset ja toimimaan vain itseänsä varten, voivat seuraukset olla kaoottiset. Nykyään pyritään palaamaan työelämään mahdollisimman nopeasti synnytyksen jälkeen.

Päiväkoti- ja kouluhenkilökunnan taakka käy kohtuuttomaksi, kun yhteiskunnassa kasvatus tahdotaan ulkoistaa vanhemmilta. Kuitenkin tämä pieni elämänalku tarvitsee pyyteetöntä rakkautta, läheisyyttä ja sylin lämpöä, joka luo luottamusta toista ihmistä kohtaan elämässä.

Läsnäolon puutteesta syntyvät usein erilaiset tunne-elämän vauriot. Myöhemmin elämässä tulevat pettymykset, haasteet ja vaatimukset ovat vaikeampia käsitellä.

Siksi toivonkin, että mihin aiemmin yhteiskunta käänsi näiden lasten elämän suunnan, auttaisi pikaisesti kääntämään nykyisten lasten ja nuorten perusarvot takaisin kunnioittamaan ja arvostamaan toista ihmistä ja luottamaan aikuiseen ihmiseen, joka ei ole vain paikalla vaan hänen täytyisi olla myös läsnä.

Perusarvot tulisi luoda lapselle jo kotona, tätä ei tulisi ulkoistaa.

Tuija Hirsimäki

vapaa-aikalautakunnan jäsen

lapsi- ja nuorisoneuvoston varapuheenjohtaja (ps.)

Ylöjärvi

Kommentoi