Helle painaa päälle ja kansa on rynnännyt rannoille. Virkistys on taattu, mutta turvallisuudesta on tullut puheenaihe.
Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto SUH on jo useampaankin otteeseen viestittänyt olevansa huolissaan koronavuoden vaikutuksista lasten ja nuorten uimataitoon. Uimahallit ovat olleet kiinni, uimakoulukursseja on järjestetty tavanomaista vähemmän ja koululiikunnassa uintikerrat jäivät viime lukuvuonna suurimmalta osalta välistä.
Valtakunnallisia uimataitotutkimuksia järjestetään viiden vuoden välein. Vuonna 2017 Suomessa noin joka neljäs 12-vuotias lapsi ei osannut uida. Pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukaan uimataitoinen on henkilö, joka osaa syvään veteen pudottuaan uida 200 metriä, josta 50 metriä selällään.
Nyt liitossa odotetaan jopa pelonsekaisesti, miten esimerkiksi kouluryhmät jakaantuvat pienen altaan ja ison altaan väen eli uimataitoisten ja uimataidottomien välillä. Suhteen ennakoidaan muuttuvan alakouluikäisillä radikaalisti. Osa alaluokkalaisista saattaa olla pandemian jäljiltä vedessä ensimmäistä kertaa juuri koulun liikuntatunnilla, mikäli mahdollisuutta uimiseen ei ole koulun ulkopuolella ollut.
Pandemialla pelätään olevan suoria vaikutuksia tulevaisuuden hukkumistilastoihin. Suomessa hukkuu tilaston mukaan noin 150 ihmistä vuodessa. Hukkumiset ovat myös yksi yleisimmistä lasten tapaturmaisista kuolinsyistä. Oma tulevaisuuden erityisongelmansa on myös maahanmuuttajataustaisten lasten muita huonompi uimataito.
Uimaoppi imetään tehokkaimmin juuri 5–8-vuotiaana. Useimmiten tarvitaan muutakin kuin syvään päähän -metodia.
Ongelmista on syntymässä kierre, sillä opetettavia on aivan liikaa opettajien määrään verrattuna. Kunnissa on ollut vaikeuksia löytää päteviä eli SUH:n kouluttamia uimaopettajia. Kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) jätti viime viikolla kirjalliset kysymykset siitä, miten hallitus puuttuu akuuttiin pulaan uimaopettajista ja mihin toimiin se ryhtyy koulutuksen vetovoiman lisäämiseksi.
Kysymykset ovat hyviä ja vastaukset tärkeitä.