Tampereen ja Turun vastakkainasettelu oli varsinkin sodanjälkeisinä vuosikymmeninä kummassakin liikkeellepaneva voima. Kilpailu valtakunnan kakkoskaupungin paikasta tarkoitti sitä, että urheilussa ei sopinut hävitä, eikä kulttuurissa jäädä varjoon. Tärkein mittari oli kuitenkin se, että väkiluvun piti olla suurempi.
Viime vuosikymmeninä kaupunkikisa on laimentunut ja vastakkainasettelun hakeminen Tampereen ja Turun on muuttunut väkisinväännetyksi – välillä jopa vaivaannuttavaksi. Osasyy lienee ollut se, että Espoo on vakiinnuttanut paikkansa maan toiseksi väkirikkaimpana asuintihentymänä. Tätäkin oleellisempaa on ollut se, että Tampere on kiirehtinyt Turulta karkuun kaikilla merkittävimmillä alueilla – ennen kaikkea väkiluvussa.
Tällä viikolla Tampereen kaupunkiseudun esittelemä tietopaketti seudun väkiluvun kasvusta tarjosi mielenkiintoisen faktan ja muistutuksen vanhasta vastakkainasettelusta. Todellakin, Tampereen ja Turun kaupunkiseutujen väkiluku oli vuonna 1996 suunnilleen sama. Neljännesvuosisata sitten 300 000 asukkaan rajapyykki ylitettiin suunnilleen samaan aikaan. Nyt Tampere on ylittämässä loppukesän aikana 400 000 rajan, kun Turku tulee vasta reilun 350 000 asukkaan kohdalla. Tämä ero on siis kiritty pääosin vasta tällä vuosituhannella.
Keskuskaupungeista Tampere on 25 vuodessa kasvanut 186 000:sta 241 000:een, kun Turku taas 167 000:sta 194 000:een. Ero on selvä, mutta huomionarvoista on se, että eroa on revitty vastaavalla tavalla myös kaupunkiseudun muissa kaupungeissa ja kunnissa.
Väkilukujen suora vertailu on monella tapaa vanhanaikaista ja harhaanjohtavaa. Turun ja Tampereen erilaisesta kehityssuunnasta se kuitenkin kertoo.
Varsinkin jos väkiluvulla tarjotaan osaavaa työvoimaa, joka tuo investointeja, avaa näin työpaikkoja, tuo vaurautta, jolla kehitetään palveluita myös eri yhteiskuntaelämän ja kulttuurin osa-alueilla, on positiivinen oravapyörä jo liikkeellä.
Tampereen ja Turun tien eroamisesta kannattaa oppia kummassakin kaupungissa.
petteri.makinen@tamperelainen.fi
Päätoimittaja