Pääkirjoitus: Kisa tiukkenee – "Vielä puoli vuotta sitten moni pohti mielessään sitä, minkälainen suurmoka demarien pitäisi tehdä, että se ei ole vaalien jälkeen suurin puolue"

Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Kun varsinaiseen vaalipäivään on aikaa reilut kolme vuorokautta, näyttää kuntavaalien asetelma poikkeuksellisen mielenkiintoiselta sekä valtakunnallisesti että Tampereella. Mikään suurimmista puolueista ei lähde vaaliin haavoittumattomana.

Vielä puoli vuotta sitten moni pohti mielessään sitä, minkälainen suurmoka demarien pitäisi tehdä, että se ei ole vaalien jälkeen suurin puolue. Yksittäistä ei ole tullut, mutta kevään taittuessa kesäksi pääministeripuolueen askel on alkanut painaa ja ote kirvota. Koronan terveydellisestä hoitamisesta kiitellyn hallituksen demariavainministerit ovat onnistuneet näyttämään kriisin taloudellisessa jälkihoidossa ajoittain kykenemättömiltä ja – mikä pahinta – monien äänestäjien mielestä myös välinpitämättömiltä.

Omissa kriiseissään viimeiset pari vuotta rämpinyt kokoomus ei ole näyttänyt yksituumaiselta porukalta, jolla on tarjolla selkeä eteenpäin vievä visio. Kun vaalit lähestyvät, kokoomus on kuitenkin alkanut näyttää vaihtoehdolta. Tiukat taloudenpitäjät ovat aina istuneet suomalaiseen poliittiseen makuun, kun lopullisia äänestyspäätöksiä tehdään. Tampereellakin käydään lopulta oikea taistelu suurimman puolueen paikasta.

Vihreät tuskin on Tampereella tässä kisassa mukana. Kun vihreät vuoden 2017 kuntavaaleissa nousi asevelipuolueiden kantaan 20 prosentin puolueeksi, povasi moni silloin, että noste voi viedä ne suoraan ykköseksi jo näissä vaaleissa. Kaikki ei ole mennyt niin kuin piti. Kriittinen itsetutkistelu ei ole tunnettu puolueen hyveenä, mutta syitä pohditaan varmasti viimeistään vaalien jälkeen.

Piikki vihreiden lihassa on myös perussuomalaisten nousu. Viime vaaleissa vihreät sai Tampereella valtuustoon 14 paikkaa, perussuomalaiset taas 4. Tampere ei ole persujen vahvin tukialue, eivätkä kuntavaalit otollisin kilpailukenttä, mutta tulevaisuuden poliittisen voimakentän navoiksi povatut puolueet kalistelevat jo sapeleitaan.

Perussuomalaisten kohdalla suurin haaste on gallupsuosion kääntäminen äänestyspäätökseksi uurnalla eli potentiaalisten kannattajien saaminen äänestyspaikalle asti. Lipukkeeseen tarvitaan sellaisen ehdokkaan numero, jolle äänestäjä haluaa valtuuttaa kunnallisten asioidensa hoidon neljäksi vuodeksi. Tästähän kuntavaaleissa onkin perimmältään kysymys.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut