Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Otetaan jo irtiotto – "Älkää unohtako tätä: Tampere on huiman hyvä kulttuurikaupunki, vaikka se ei olekaan Euroopan kulttuuripääkaupunki"

Sanotaan, että isoa kalaa kannattaa pyytää, vaikka sitä ei saisikaan. Ei se ihan niin ole...

Vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungin lipsahtaminen Oululle harmittaa monia. Puhtaiden työtuntien lisäksi hakemiseen on laitettu paljon intohimoa ja luovaa panosta. Tämän valuminen hukkaan tuntuu nyt pahalta.

Monella on pinnassa myös tunne epäoikeudenmukaisuudesta. Tampere oli kolmikosta varmasti kiinnostavin, monipuolisin, laaja-alaisin, omavaloisin, vivahteikkain, rikkain ja vaikuttavin kulttuurikaupunki. Vaikka kylähyppely ei saanut raatia mukaansa, ei hakemus ja sen eteen tehty taustatyökään epäonnistunut. Ennen kaikkea yhdenvertaisuuden viestin olisi pitänyt osua eurooppalaisuuden ytimeen. Lisäksi Pirkanmaalla tehtiin työtä yhteisen tavoitteen eteen syvällisemmin kuin pitkään aikaan.

Suhteellistetaan vähän. Valinnan logiikka ei ole se, että paras kulttuurikaupunki voittaa. Valintakriteerit ovat monipolvinen kokonaisuus. Kriteereinä ovat pääkaupunkivuoden vaikutus pitkäaikaiseen kehitykseen kulttuurikaupunkina, ohjelman kulttuurillinen ja taiteellinen sisältö, hakemuksen eurooppalainen ulottuvuus, laajat vaikutukset, tehokas hallinto ja kokonaisuuden toteutusvalmius.

Perustelut voivat lähteä myös siitä, että kaupungilla on kulttuuripääkaupunkiudelle selkeä ja määriteltävissä oleva tarve. Tässä muun muassa ict-menetyksiin pohjannut Oulun hakemus onnistui. Onnitellaan Oulua.

Otetaan silti jo pieni henkinen irtiotto koko kaupunkikisaan. Tampereella kulttuuria on syntynyt ennen kaikkea sen asukkaiden tekemänä sen asukkaiden tarpeisiin. Ehkä viiden vuoden valmistautuminen tiukasti säädeltyyn kulttuuripääkaupunkivuoteen olisi synnyttänyt myös monenlaista teennäistä tekemistä, joka olisi syntynyt vain kulttuurikaupunkivuoden, sen näennäisten vaatimusten ja instituution kannatteleman byrokratian tarpeisiin.

Ajatellaan niin, että nyt voidaan keskittyä oleelliseen, meidän oikeaan kaupunkikulttuuriin. Älkää unohtako tätä: Tampere on huiman hyvä kulttuurikaupunki, vaikka se ei olekaan Euroopan kulttuuripääkaupunki.