Hiljakkoin kaikissa valtakunnan medioissa nähty poliittinen näytelmä, tai pitäisikö sanoa trilleri, nimeltään kehysriihi osoitti, kuinka vaikeaa voi joskus yhteisen näkemyksen aikaansaaminen olla. Olipa kyseessä valtion taloudenpidosta päättäminen tai tamperelaisten yhteisistä asioista sopiminen, erilaiset näkemykset ja erilaiset ideologiat voivat johtaa pahaankin umpikujaan.
Me ihmiset olemme erilaisia, elämäntilanteemme ovat erilaisia ja toiveemme ovat monesti hyvinkin erilaisia. Jos perheissä tulee eripuraa, ristiriitoja siitä, mihin perheen rahoja tulisi käyttää, tulee niitä aivan varmasti myös kaupunkilaisten verorahojen käytöstä.
Pääsemme kohta valitsemaan kaupunginvaltuustoon edustajamme, joille annamme suuren mandaatin päättää kaupunkilaisten asioista ja yhteisten rahojemme käytöstä. Tarpeita on paljon, aivan varmasti enemmän kuin käytössä olevia rahoja. Yksikään päättäjä ei voi olla vaatimassa vain omien toiveidensa täyttämistä, vaan on tärkeää pystyä näkemään kokonaisuus ja näkemään asioita myös toisin silmin.
On tärkeää huolehtia niistä kaupunkilaisista, jotka tarvitsevat paljon sosiaalipalveluja tai nopeaa pääsyä mielenterveyspalveluihin, mutta on myös tärkeää panostaa riittävästi kaupungin elinkeinoelämän tarpeisiin ja sitä kautta verotulojen kasvuun. Vain elinvoimainen, kilpailukykyinen kaupunki voi jatkossa turvata nuo äärimmäisen tärkeät peruspalvelut.
Päättäjänä ei voi valita terveydenhoidon, koulutuksen, kulttuurin tai elinkeinoelämän tarpeiden välillä. Käytettävissä olevien rahojen tulee riittää näihin kaikkiin. Velaksi eläminen ei pitkään kanna, joten on elettävä tulojen mukaan. Velkarahassa on se huono puoli, että se pitää joskus maksaa myös takaisin. Eikä ole reilua maksattaa omaa hyvinvointiamme lastemme ja lastenlastemme tekemällä työllä.
Tampere on upea kaupunki. Toivon kohta valittavan uuden valtuuston tekevän työtä meidän kaikkien tamperelaisten hyväksi vastuullisesti, asioihin perehtyen, toisia kunnioittaen, jokaisen kaupungissa asuvan ääntä kuullen, hyvässä yhteistyössä ja mikä tärkeintä: suurella sydämellä.
kirjoittaja on kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu, erikoislääkäri, kuntavaaliehdokas ja pormestariehdokas (kd.)
On tärkeää huolehtia niistä, jotka tarvitsevat paljon sosiaalipalveluja.