Lukijalta: Byrokratia rassaa yhteislistoja ja kansalaisliikkeitä kuntavaaleissa – "Suuret puolueet brassailevat Tampereella, että ehdokaslistat ovat täynnä"

Puolueista riippumattomien kansalaisliikkeiden lähteminen ehdolle kuntavaaleihin on meillä Suomessa tehty hankalaksi. Aivan ensimmäiseksi on kunkin riippumattoman liikkeen ehdokkaan perustettava valitsijayhdistys. Sen perustamiseksi tarvitaan vähintään kymmenen kyseisessä kunnassa asuvan äänioikeutetun tuki: nimet, syntymäaika ja osoite lomakkeisiin. Korona-aikana varsinkaan tämä ei ole mikään pieni vaatimus.

Jokainen valitsijayhdistys tarvitsee vaaliasiamiehen ja tälle varahenkilön. Vaaliasiamiehenä voi toimia myös ehdokas itse. Vaaliaisamiehen on toimitettava valitsijayhdistyksen ehdokashakemus kunnan keskusvaalilautakunnalle. Kun valitsijayhdistys on hyväksytty, voidaan se tämän jälkeen liittää laajemmalle yhteislistalle. Tällainen yhteislista Tampereella on esimerkiksi VaihtoehtoTampere (VaTa).

Meillä Suomessa ei edes kuntavaaleissa ole aitoa demokratiaa. Sen sijaan meillä on ”puoluedemokratia” eli puolueiden vahva ylivalta edustuksellisen demokratian kysymyksissä. Puolueisiin kuulumattomien ehdolle lähteminen on sen sijaan tehty kovin vaikeaksi.

Suuret puolueet brassailevat Tampereella, että ehdokaslistat ovat täynnä eli ehdokkaita on 100. Puolueet voivat nimittää ehdokkaita vain yhdellä allekirjoituksella.

Esimerkiksi VaTa on joutunut keräämään jokaiselle ehdokkaalleen vähintään kymmenen tukijan nimet. Käytännössä olemme keränneet 12 allekirjoittajaa kullekin ehdokkaalle. Eli jos VaTa nimeäisi Tampereella täyden listan, olisi sen kerättävä 1200 tamperelaisen nimet ja allekirjoitukset yhteislistan ehdokkaille. Ja kaikki tämä vain, että he pääsisivät ehdolle!

Näissäkin oloissa VaTa toki on mukana kuntavaaleissa. Eli byrokratian vaatimat paperityöt on porukalla tehty tuulessa ja tuiskussa maskit naamalla.

Järjestelmää pitäisi ehdottomasti muuttaa. Esimerkiksi Ruotsin malli olisi hyvä. Jos siellä yhteislistoilta menee edes yksi valtuutettu läpi valtuustoon, niin seuraavalla kerralla lista katsotaan vakiintuneeksi ”paikallisryhmäksi” ja sitä kohdellaan kuin puoluetta.

Jari Heinonen

VaTa ry:n puheenjohtaja, kuntavaaliehdokas

Tampere

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut