Kolumni: Hyvä edunvalvonta menee tunteisiin – "Edunvalvonnalla haluamme valtion kuulevan ääntämme paremmin, rakennammehan täällä eurooppalaista metropolia"

Päivi Nurminen

Edunvalvonnassa on valmistauduttu valtion kehysriiheen. On terävöitetty tavoitteita, kaivettu perusteluja ja sanoitettu viestejä edunvalvontatoimijoiden kesken. Yhteistyö edunvalvonnassa on hyvää, hauskaa ja toivottavasti myös vaikuttavaa.

Konkreettinen tulos on kärkitavoitteet valtion budjettiprosessiin. Tänäkin vuonna ne kiinnitettiin saavutettavuuteen, osaamiseen ja kestävään kaupunkiliikenteeseen. Teemojen pysyvyys on tärkeää. Kukin teema sisältää muutaman hankkeen – lopputulos on riittävä mutta ei liian runsas. Se varmistaa oikean lentokorkeuden.

Edunvalvonnan vaikuttavuus kasvaa, kun toimijat tekevät yhteistyötä. Viimevuosina kaupunki, kaupunkiseutu ja maakunta sekä yrityksiä edustavat tahot ovat tukeneet toistensa tavoitteita tehden niistä alueen yhteisiä. Politiikan reitti on usein vahva asioiden edistämisessä, ja tukenamme ovat olleet muun muassa kansanedustajat. Työmme on saanut hyvää palautetta, mikä kannustaa jatkamaan.

Edunvalvonnalla haluamme valtion kuulevan ääntämme paremmin, rakennammehan täällä eurooppalaista metropolia. Valtion satsaukset pääkaupunkiseudulla perustellaan monesti kansallisella hyödyllä.

Kansallisten hyötyjen osoittaminen tulee olla meilläkin edunvalvonnan strategia. Ei riitä, että perustelemme vain omista tarpeistamme esimerkiksi Tampereen sijaintia kansainvälisellä lentokartalla. Meidän tulee puhua Tampere-Pirkkalan lentokentästä koko keskisen Suomen kenttänä sekä teollisen Suomen menestymisenä ja viennin edistämisen tekona. Meidän pitää alleviivata sen yhteydessä myös kansainvälistä tapahtumataloutta ja kansallisesta turvallisuutta. Tärkeä on kytkeä kenttä osaksi raideliikenteen kasvavia asiakasvirtoja ja kestävää liikkumista.

Edunvalvonta on usein faktoihin perustuvaa asiantuntijakieltä. Tarinointi ja tunnepuhe unohtuvat. Tunne on kuitenkin sytyke, joka saa kuulijan kiinnostumaan. Se synnyttää keskustelua, joka on enemmän kuin ostoslista.

Politiikan reitti on usein vahva asioiden edistämisessä.

Ollaan edunvalvonnassa suurten ongelman ratkaisijoita, ei ongelmallinen ostoslista.

Tunnetta peliin!

kirjoittaja Tampereen kaupunkiseudun seutujohtaja

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut