Lukijalta: Ideologia vie parkkipaikat Tampereella – "Monin paikoin on mahdollista esimerkiksi muuttaa kadunvarsia viistoparkeiksi"

Tampere on vähentänyt radikaalisti katujen varsilta pysäköintipaikkoja.

Hiilineutraali kaupunki 2030 -hankkeen pyrkimykset rajoittaa polttomoottoriautojen käyttämistä ja mahdolliset ruuhkamaksut ovat asukkaiden kiusaamista. Lisääntyvät kustannukset vaikeuttavat asukkaiden elämää ja yritystoimintaa.

Tampereella pitää lisätä maksuttomia pysäköintipaikkoja. Muutamalla kohtuuhintaisella pysäköintialueella kaupunki kattaisi kaikki kadunvarsipysäköinnin kustannukset.

Monin paikoin on mahdollista esimerkiksi muuttaa kadunvarsia viistoparkeiksi. Ne alentaisivat myös ajonopeuksia, samalla kevyen liikenteen turvallisuus paranisi. Lisääntyvät parkkipaikat tukevat alueiden elinvoimaa sekä palveluja, yritystoimintaa ja asukkaiden tarvetta.

On taloudellisesti järjetöntä ohjata alueita rakenteelliseen pysäköintiin, mihin nyt Tampereella pyritään. Lainanhoitokulut ja käyttömenot nostavat pysäköinnin hinnan kohtuuttomaksi. Kaupunki joutuisi myös takaamaan tai lainoittamaan sekä kantamaan riskin rakenteellisen pysäköinnin hankkeista.

Rakenteellisessa pysäköinnissä yhden henkilöauton paikoituspaikan rakentamiskustannukset ovat jopa 100 000 euroa. Kunkun parkissa mahdollisesti vielä enemmän. Kadunvarsi pysäköinnissä vain muutama sata euroa. Rakenteellisen pysäköinnin käyttökulut ovat huomattavat, kadunvarsi pysäköinnissä olemattomat.

Asumisen kustannukset ovat muutenkin kohtuuttomat, niitä ei pidä lisätä.

Asukkaiden, palvelujen ja yritystoiminnan kannalta on välttämätöntä kehittää Tamperetta myös henkilöautoliikenne huomioiden.

Aarne Raevaara

kaupunginvaltuutettu, kuntavaaliehdokas (ps)

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut