Kolumni: Mistä on hyvät hallitukset tehty? – "Onko hallitusosaaminen sitten sukupuolesta kiinni?"

Minni Rimpioja

Yrityksen hallituksen keskeinen tehtävä on yrityksen tulevaisuuden varmistaminen. Hallitustyöosaamista kannattaa kehittää, sillä varsinkin kriiseissä hallituksen rooli korostuu.

Hallitus on yrityksen olennainen työkalu, ei vain lakisääteinen muodollinen elin, jossa istuvat samalta vuosikurssilta sotien jälkeen valmistuneet herrasmiehet, joiden ruuhkavuodet ovat muisto vain. Kokemus on toki tärkeää, mutta sitä on hyvä olla monipuolisesti.

Onko hallitusosaaminen sitten sukupuolesta kiinni? Keskuskauppakamarin tuoreen naisjohtajakatsauksen mukaan Suomi pärjää hyvin, kun vertaillaan kansainvälisesti naisten osuutta pörssiyhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä. Parhaiten vertailussa pärjää Norja, jonka tulokseen vaikuttaa kuitenkin kiintiölainsäädäntö.

Meillä hallitusjäsenten valintaa ohjaa vain suositus, että pörssiyhtiön hallituksessa on oltava sekä miehiä että naisia. Valintamahdollisuus jätetään siis yhtiöille, jotka valitsevat kyvykkäitä henkilöitä ja tarvitsemaansa osaamista sukupuoleen katsomatta.

Pk-yritysten hallitustoimintaa kehittäviin Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -koulutuksiin osallistuu entistä enemmän naisia ja myös entistä nuorempia henkilöitä. ”Thirtysomething” ei ole enää osallistujaluettelon nuorin, vaan diversiteetti korostuu ja eri näkökulmat täydentävät toisiaan.

Hallituksen jäseneksi tähtäävät haluavat kehittää osaamistaan. Mukana on eri alojen osaajia ja myös niitä, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä hallituksen kanssa ja haluavat tuossa tehtävässä onnistua mahdollisimman hyvin. Perinteisimpään osallistujien ydinjoukkoon kuuluvat toimitusjohtajat, yrittäjä-omistajat ja hallitusten jäsenet.

Onko hallitusosaaminen sitten sukupuolesta kiinni?

Hallitustyö on dynaamista. Siinä tarvitaan myös omaa osaamista ja ajattelua uudistavaa kehittämistyötä. Asioista täytyy olla kiinnostunut!

Jos perustaisin yrityksen, varmistaisin, että sen hallituksessa istuu monipuolisesti ajattelevia, yrityksen etua tavoittelevia ja eri näkökulmista asioita tarkastelevia henkilöitä, jotka pitävät yhteyttä ja perehtyvät yhtiöni asioihin myös kokousten välissä.

kirjoittaja on Tampereen kauppakamarin palvelupäällikkö

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.