Pääkirjoitus: Koska alkaa kesä? – "Tolkuton määrä työtä eri skenaarioiden varalle, joista yksikään ei välttämättä toteudu, kun rajoitusten takia tapahtuma on lopulta pakko perua."

Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Kuu kiurusta kesään ja niin edelleen pääskyseen asti.

Suomalaiset tapahtumanjärjestäjät eivät ole pohtineet lintujen muuttoaikatauluja arvioidessaan, milloin tapahtumakesä alkaa.

Tässä lehdessä kuultavina ovat kokeneet tamperelaiset festarijärjestäjät. Heidän kalentereissaan kesäkuu on jo menetetty, heinäkuu herättää varovaista optimismia ja elokuu jo vahvaa toivoakin.

Heinäkuussa ja elokuussa voimassa olevia rajoituksia on kuitenkin mahdoton ennustaa, vaikka koko festivaalien järjestämisen taloudellinen järkevyys ja järjestelyiden yksityiskohdat ovat niistä kiinni. Siis tolkuton määrä työtä eri skenaarioiden varalle, joista yksikään ei välttämättä toteudu, kun rajoitusten takia tapahtuma on lopulta pakko perua. Ei käy tapahtumatoimialaa kateeksi.

Maanantaina lähti lausuntokierrokselle lakiesitys tapahtumatakuusta. Jos tapahtuma perutaan kokonaan lain tai viranomaisen määräyksestä, tapahtumatakuusta korvataan kustannustukena ennakkoon ilmoitetuista toteutuneista kustannuksista 70 prosenttia. Jos tapahtuma on pakko toteuttaa rajoitusten takia enintään puolelle suunnitellusta osallistujamäärästä, korvattaisiin tapahtumatakuusta osa kustannuksista.

Osalle kesäntapahtumien järjestäjistä voisi olla luvassa ainakin jonkinlaista taloudellista selkänojaa riskin kantoon, jos rajoitukset muuttavat tapahtuman mahdottomaksi.

Ei aivan kaikille. Laki koskisi vakiintuneita ja ammattimaisia järjestäjiä ja näiden kesäkuun alusta syyskuun loppuun järjestämiä vuosittaisia vähintään 200 hengen yleisötapahtumia.

Kokoomuksen tamperelainen varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen jätti jo maanantaina hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, mahtuvatko ammattimaiset kesäteatterit tuen piiriin. Vaikka esitys lähtee yksittäisistä vuosittaisista massatapahtumista, olisi tärkeän kulttuurielinkeinon rajaaminen pois hyvin outoa.

Rajoja joudutaan siis vielä vetämään. Toivottavasti linjaukset tehdään tasapainoisesti ja kaukonäköisesti. Korona-aika ei saa köyhdyttää kulttuurikirjoa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut