Kolumni: Minä 2.0 – "Olenko uudistunut? Katsotaas"

Mari Turunen

Tänä keväänä minulle aukeni mahtava mahdollisuus uudistua. Oma vakituinen työpaikkani Tampereen teatteri soi minulle tilaisuuden vierailla Kuopion kaupunginteatterissa.

Luulen, että teatterinjohtajamme jopa huokaisi helpotuksesta, kun en ole lonksuttamasta leukojani henkilökuntakokouksissa ja teatterimme viiskymppisten mahtavien naisnäyttelijöitten lauma pieneni hetkeksi yhdellä (I`ll be back).

Kuopion harjoitukset alkoivat jokin aika sitten ja minä matkasin innolla kohti Savon sydäntä. Jutussa oli tuttu ohjaaja ja vanha kollegakin, mutta valtaosa työryhmästä oli vieraita. Joten heillä tuskin oli käsitystä millainen ihminen täältä oli tulossa.

Ajattelin, että nyt uudistan itseni ja rutiinini, koski se sitten työtä tai vapaa-aikaa. Ai miten?

No: 1. Syön vain terveellisesti. 2. Aloitan aamun liikkumalla tai liikun ainakin iltapäivisin. Mikä tahansa laji käy. 3. Olen avoin ihmisille. En tuputa omia juttujani,vaan kuuntelen mitä muilla on sanottavaa. 4. Olen utelias oppimaan uutta, myös ammatissani. 5. Muistan ystäviä, joita en näe päivittäin.

Nyt Kuopiota on takana pari viikkoa. Olenko uudistunut? Katsotaas.

Ehkä leikkaan uuden tukan. Siinähän sitä uudistuu.

Matkasin Kuopioon huolella juhlitun viikonlopun jälkeen ja söin välittömästi grilliruokaa asemalla. Olen joka aamu myös syönyt hotelliaamiaisella kuin henkeni hädässä vihreitä vältellen ja raahustanut töihin kupu räjähtämäisilläni. Olen käynyt lenkillä (kävely) kolme kertaa.

Harjoituksissa muistelen kuin teatterihistorioitsija ikään kaikkia teatterisattumuksia ja tuskin olen jutuiltani ehtinyt opetella edes uusien kollegoitteni nimiä. Ratsastelen roolityössäni vanhoilla maneereilla (koska eiväthän ne Kuopiossa tiedä, että näyttelen kaikki farssit aina samalla tavalla).

En ole soittanut yhdellekään ystävälle.

Eli putkeen meni tämäkin yritys luoda uusi minä. Tavoistaan on vaikea luopua ja uudessa paikassa sitä näköjään vielä herkemmin pitää kiinni siitä mitä itse tietää olevansa ja tekee sitä, missä tietää olevansa hyvä.

Tällä minällä on nyt menty inan yli 50 vuotta, ehkäpä se kelpaa myös tästä etiäpäinkin. Ehkä leikkaan uuden tukan. Siinähän sitä sitten uudistuu.

kirjoittaja on Tampereen Teatterin näyttelijä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut