Köyhyys itsessään on vastentahtoista osattomuutta yhteiskunnassa kulloinkin ”normaalina” pidetystä elämäntavasta. Köyhyyttä, pienituloisuutta ja köyhyysriskiä on mitattu lähinnä kahdella tavalla.
Suhteellinen tulometodi tarkoittaa sitä, että köyhyysraja tai pienituloisuusraja määritellään 60 prosentin tasolle keskitulosta. Tällä mittarilla Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 köyhyysrajan alapuolella 670 000 suomalaista. Köyhyysaste oli 12,3 prosenttia. Köyhyysraja näissä laskelmissa on 1280 euroa kuukaudessa.
Toinen käytetty mittari on Arope-indikaattori. Sillä mitattuna köyhyysriskissä eli vuonna 2019 Tilastokeskuksen mukaan 873 000 suomalaista eli 16 prosenttia väestöstä. Arope-indikaattorin mukaan yksilöt määritellään köyhyysriskin tai syrjäytymisriskin alaisiksi, mikäli yksikin kolmesta sovitusta kriteeristä täyttyy. Nämä ovat pienituloisuus, vakava aineellinen puute ja kotitalouden vajaatyöllisyys.
Tampereella köyhyys on korkeammalla tasolla kuin Suomessa ja muulla Pirkanmaalla keskimäärin. Suhteellisella tulometodilla mitattuna se on ollut viime vuosina 16–17 prosentin paikkeilla eli vajaat 40 000 tamperelaista on pienituloisia. Aropella mitattuna köyhyysriskissä elää Tampereella 45000–50000 kaupunkilaista.
Köyhyysriskissä elää Tampereella suunnilleen yhtä suuri joukko tamperelaisia kuin demarit ja kokoomus saivat ääniä yhteensä viime kunnallisvaaleissa.
On ilmiselvää, että seuraavien kuntavaalien eräs keskeisimmistä pääkysymyksistä tulee olemaan kaupungin kasvavan köyhyyskysymyksen ratkaiseminen. Kaupungin sinänsä hyvä köyhyysohjelma tulee päivittää ja terävöittää sitä sekä ryhtyä viipymättä tositoimiin köyhyyden poistamiseksi. Myös asunnottomuusohjelma on saatava ensi vaalikaudella toteutettua.
Jari Heinonen
VaTa ry:n puheenjohtaja