Lukijalta: Pali monipuolisemmaksi – "Palilla ei esimerkiksi pääse viikonloppuisin tai iltaisin kulttuuritapahtumiin tai ystävän luokse"

Säästötoimenpiteenä Tampereella harkinnanvaraisen kuljetuspalvelun, joka on tarkoitettu asiointi- ja virkistysmatkoihin, ikärajaa nostettiin 70 ikävuodesta 75 vuoteen. Tämä lisäsi vammaispalvelulakiin perustuvan kuljetuspalvelun hakemista.

Kuitenkaan kriteerit vammaispalvelun kuljetuspalveluun ei monen kohdalla täyttyneet. Aikaisemmin harkinnanvaraista kuljetuspalvelua saaneet jäivät tyhjän päälle. Monessa päätöksessä viitattiin, että henkilöllä on mahdollisuus käyttää Palia.

Pali-palveluliikenteen tarkoituksena on tarjota ovelta ovelle -kuljetusta lähipalveluiden pariin. Pali-palveluliikenne onkin hieno konsepti ja palvelu hyvää, mutta samalla palautteissa sanotaan, että Palin aikataulut ja reitit eivät ole sopivia.

Tampereen kaupungin suunnitelmassa ikääntyneen väestön tueksi mainitaan, että palveluliikennettä kehitetään Tampereella säännöllisesti, jotta kävijämäärä kasvaisi. Suunnitelmasta ilmenee myös, että on toivottu palveluliikenteen ulottuvan iltaan ja viikonloppuun sekä joustavasti oman asuinalueen ulkopuolelle.

Pääosin Palilla pääsee arkisin aamusta iltapäivään. Viikonloppuisin pääsee kulkemaan ainoastaan Kaupin-keskustan ja Kalevan alueella. Lisäksi Palilla ei esimerkiksi pääse viikonloppuisin tai iltaisin kulttuuritapahtumiin tai ystävän luokse.

Tampere, joka haluaa kulttuuripääkaupungiksi ja joka haluaa vireitä ja aktiivisia kotona pärjääviä ikäihmisiä, ei tarjoa parasta mahdollista palveluliikennettä.

Mielestäni Palin pitää liikkua laajemmin sekä joustavimmilla reiteillä. Kun laajemmat palveluliikenteen aikataulut ja joustavammat reitit lisääntyvät, niin samalla paranee sekä palveluliikenne että ikäihmisten aktiivinen elämä ja hyvinvointi sekä osallistumisen mahdollisuudet ja yhteisöllisyys.

Henri Backman

kaupunginvaltuutettu (Vihr.)

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.