Kolumni: Koronavuosi 2020 – "Kasvumme oli kaksinkertaista toiseksi sijoittuneeseen Vantaaseen verrattuna"

Juha Yli-Rajala

Vuosi 2020 jää historiaan koronavuotena. Koronapandemian kehittyminen alkuvuonna synkisti näkymiä niin, että koko vuodelle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen näytti mahdottomalta.

Vaikka koronaviruksen leviäminen saikin aikaan paljon ikäviä vaikutuksia ja sellaisia jälkiä, joiden seuraukset näemme vasta myöhemmin, selvisimme vuodesta yllättävän hyvin.

Kaupungin kasvu jatkui edellisten vuosien kaltaisena. Ennakkoarvion mukaan ylsimme 3250 asukkaan kasvuun ja seutukuntana lähestymme lujaa vauhtia 400 000 asukkaan rajapyykkiä. Maan sisäisen nettomuuton osalta Tampere oli ylivoimaisesti koko Suomen kuntien nopeinta ja kasvumme oli kaksinkertaista toiseksi sijoittuneeseen Vantaaseen verrattuna.

Suomen bruttokansantuote pienentyi vuonna 2020 helmikuusta lähtien ja pieneneminen kiihtyi kesäkuussa jo kuuden prosentin vauhtiin. Suomi näyttää kuitenkin selvinneen moniin muihin Euroopan maihin verrattuna vähäisemmin vaurioin ja koko vuoden osalta talouden pieneneminen on jäämässä noin kolmeen prosenttiin.

Keväällä Tampereen talous näytti heilahtavan pienestä ylijäämästä noin 100 miljoonaa euroa alijäämäiseksi koronan talousvaikutusten myötä. Onneksi maan hallitus tuli kuntien apuun ja Tampereen tilinpäätös on muodostumassa 65 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.

Ilman koronan talousvaikutuksiakin ylijäämä olisi noin 15 miljoonaa euroa alkuperäistä talousarviota parempi. Ylijäämä on toki tarpeen, kun valtion koronatuen määrä vuonna 2021 on alle puolet vuoden 2020 tasosta.

Kasvumme oli kaksinkertaista toiseksi sijoittuneeseen Vantaaseen verrattuna

Korona ei vaikuttanut kaupungin fyysisen ympäristön kehittymiseen. Kaupungin investoinnit olivat 230 milj. euroa ja kohteet etenivät suunnitellusti. Myös kaupungin seitsemän kehitysohjelmaa Viiden Tähden Keskusta, Hiedanranta, Raitiotie, Smart Tampere, Elinvoima- ja kasvupalveluallianssi, Kulttuuripääkaupunkihaku sekä Tampere Junior etenivät ohjelmasuunnitelmien mukaisesti ilman viiveitä.

Kaupungin palvelualueiden jokapäiväisessä toiminnassa korona näkyi monella tapaa, mutta peruspalvelut pystyttiin silti tarjoamaan. Samalla opittiin järjestämään palveluja uudella tavalla ja tehtiin ennätyksellisiä digiloikkia. Toisaalta myös palvelutaso heikkeni, käyttäjämäärät supistuivat ja hoitojonot kasvoivat.

kirjoittaja on Tampereen kaupungin konsernijohtaja

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut