Kolumni: Tuetaan yhdessä paikallisia yrittäjiä – "Vaakalaudalla ovat oma ja perheen tulevaisuus"

Jocka Träskbäck

Koronakriisin alkamisesta tulee kuluneeksi vuosi, ja alkaneena vuonna saamme toivottavasti jättää kriisille viimein hyvästit. Olemme joutuneet kokemaan poikkeuksellisen kovia aikoja, sillä esimerkiksi yksinäisyys ja työttömyys ovat lisänneet yhteiskunnan pahoinvointia.

1990-luvun laman tapaan kriisi on iskenyt erityisen rajusti yrittäjiin, joiden tuotteiden ja palvelujen kysyntä on romahtanut. Suuri määrä yrittäjiä on ahdingossa, jossa vaakalaudalla ovat oma ja perheen tulevaisuus sekä monissa tapauksissa myös perheen koti.

Me voimme yhdessä vaikuttaa siihen miten paikalliset yrittäjät pääsevät taas jaloilleen. Voimme tehdä sen tukemalla oman alueemme yrityksiä, oli kyseessä sitten ravintola, urheiluliike tai fysioterapeutti. Kenkäkauppa, parturi tai suutari. Ostopäätöksiä tehdään kriisin keskellä tavallista vähemmän, mutta voimme kohdistaa ne ketjujen sijaan paikallisiin toimijoihin. Siten käyttämämme raha pysyy omalla alueella ja tuottaa siellä hyvinvointia.

Kriisistä yli pääseminen riippuu ennen kaikkea rokotusten nopeudesta, mutta siltä osin tilannekuva ei vaikuta rohkaisevalta. Viimekeväisen maskisekoilun tavoin Marin hallitus heräsi myös rokotuksiin auttamattomasti liian myöhään, joten suomalaisten rokottaminen kesään mennessä on jäämässä haaveeksi. Monet maat tekivät yhteisen EU-rokotetilauksen lisäksi myös omia tilauksia, mutta Suomi ei, koska se olisi ollut liian työlästä (IL 2.12.). Rokotteiden puutteeseen emme voi vaikuttaa, mutta paikallisten yrittäjien tulevaisuuteen sitäkin paremmin.

Ostamalla paikalliselta luomme omalle alueelle työtä ja työpaikkoja sekä verotuloja, joita ilman yhteiskunnan hyvinvointia ei voida ylläpitää. Kakku täytyy nimittäin leipoa ennen sen jakamista, ja tuon kakun leipomisessa yrittäjät tarvitsevat meitä jokaista. On kaikkien etu, että paikallinen yritystoiminta pysyy elinvoimaisena kriisin yli ja voi tarjoata meille tulevinakin vuosina palvelujaan.

Kuntavaalit lähestyvät kovaa vauhtia, ja jälleen kerran on ollut hienoa nähdä miten ehdokkaat puoluekantaan katsomatta liputtavat yrittäjien puolesta. Monet heistä tosin laskevat yrittäjälipun jo vaalipäivänä nostaakseen sen esiin taas seuraavien vaalien alla. Yrittäjät ovat suomalaisen hyvinvoinnin selkäranka, ja he tarvitsevat puolestapuhujia myös vaalien välillä. Se kannattaa pitää mielessä vaaliuurnilla.

kirjoittaja on yrittäjä, kunnanvaltuutettu (kok.) Lempäälästä

Vaakalaudalla ovat oma ja perheen tulevaisuus.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.