Päihdehuolto on herättänyt keskustelua läpi valtuustokauden. Sosiaali- ja terveyslautakunta aloitti uuden tiekartan tekemisen hoitoon pääsyn ja palveluketjujen kehittämiseksi, mutta perusongelmaa tämä ei poista. Tampereella hoidon piirissä on satoja, mutta apua tarvitsevia tuhansia.
Politiikka on keskittynyt liikaa arvostelemaan hoitomuotoja. Esimerkiksi korvaushoidon kategorinen kyseenalaistaminen on älytöntä, koska oikein toteutettuna se on auttanut useita. Keskeinen ongelma sen sijaan on se, että yksilökohtaisten tarpeiden huomioiminen jää usein toteutumatta.
Päihdehuoltolaki on hoidon järjestämisestä selkeä: ensisijaisesti on tulee tarjota avohoidon palveluita, mutta tarvittaessa asiakkaalla on oikeus laitoskuntoutukseen. Pääasiassa tämä toteutuu, jos asiakas jaksaa vaatia ja tietää lakisääteiset oikeutensa.
Entäpä sitten päihdeongelmaisten läheiset? Tein kesällä kyselyn päihdeongelmaisten läheisille heidän kokemuksistaan ja vastauksia sain miltei 400. Yli 80 prosenttia vastanneista kertoi, että heille ei oltu tarjottu mitään tukea omaan tilanteeseensa, vaikka laki sanoo, että läheiset on otettava huomioon hoitoa järjestettäessä.
Päihdehuollon panostuksista päättää kaupunginvaltuusto. Lautakunta voi tehdä ponsia ja kantaa huolta, mutta nykyisillä resursseilla päihdehuollon ongelmia on mahdotonta ratkaista. On rehellistä sanoa tämä ääneen.
Myös Henkilöstön työtaakka on epäinhimillinen, koska asiakasmäärät ovat resurssointia suuremmat. Päihdehuollon ongelmat näkyvät myös keskustan katukuvassa, joka on omiaan luomaan turvattomuuden tunnetta.
Tulevissa kuntavaaleissa puolueiden tulisikin sanoa suoraa ovatko he Tampereella valmiita tekemään merkittäviä panostuksia päihdehuoltoon. Jos vastaus on ei, kannattaa asialla jeesustelu lopettaa samaan virkkeeseen.
Perttu Jussila
sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (vihr.)