Menin ensimmäistä kertaa tänä talvena hiihtämään Hervannan Suolijärveä ympäri. Vapaan tavan hiihtäjille latu on hyvä, mutta muita ongelmia on paljon.
Ensimmäisenä vastaan tuli pyöräilijä häikäisevä valo päässä. Onneksi hän osasi väistää. Sitten vastaan tuli kaksi hiihtäjää koiran kanssa. Hiihtolatu ei taida olla oikea paikka ulkoiluttaa koiraa.
Sitten toiseksi jyrkimmän mäen lapset olivat ottaneet laskettelupaikakseen. Mäen alla oli iso joukko lapsia pulkkineen ja kelkkoineen. Hyvä että juuri ja juuri pääsin laskemaan heidän ohitseen. Kuka vastaa, jos onnettomuus olisi tullut, minä vai lasten vanhemmat. Viimeisessäkin mäessä kaksi teini-ikäistä oli laskemassa pulkalla. Kerroin heille, ettei hiihtolatu ei ole pulkkamäki. He eivät tuntuneet tietävän sitä.
Aikaisemmin ladun varressa on ollut kyltti, että hiihtoladulla ei saa kävellä. Kuka kantaa vastuun, jos onnettomuuksia tapahtuu?
Asko Alajoki
Tampere