Kolumni: Joulua ei mitata lahjojen määrässä

Ilmari Nurminen

Kulunut vuosi lähestyy loppuaan. Vuosi on ollut poikkeuksellinen meille kaikille.

Hain lounaan viime viikolla hiljaisesta kahvilasta ja tuttu työntekijä nykäisi hihasta kertoakseen elämästään. Hän kertoi omasta ja työkavereidensa tilanteesta: työpaikalla on vain vähän tunteja tarjolla ja osa on lomautettuna. Työpäivän jälkeen hän oli menossa vielä toiseen paikkaan töihin, sillä puolisokin on ollut lomautettuna keväästä saakka ja kotona on kolme pientä lasta. Huolta aiheutti, että joulu on jo niin lähellä.

Hän ei kertoessaan halunnut heristää syyttävää sormea, ainoastaan jakaa taakkaansa. Jokainen ymmärtää koronan aiheuttaman tilanteen ja sen, että olemme yrittäneet tehdä parhaamme. Tällaiset kriisit tuovat kuitenkin paljon ikäviä tarinoita mukanaan, ja näistä erityisesti tämä jäi pyörimään mieleeni.

Merkittävä määrä ihmisiä on nyt kokenut äkillisen toimeentulonsa vähenemisen ja monet perheet kamppailevat tänä jouluna rahojen riittämisen suhteen. Lahjat jäävät monessa taloudessa hankkimatta, mutta emme me aikuisenakaan muistele lapsuuden jouluista saatuja lahjoja, vaan tunnelmaa ja yhteistä aikaa.

Samalla joulua vietetään ehkäpä totuttua pienemmissä piireissä. Isot sukujuhlat tai sukulaisten ja ystävien luona kiertäminen joulun välipäivinä ei tänä vuonna ole mahdollista. Silti joulua ei tarvitse viettää yksin, vaan perheen ja läheisten kanssa yhdessäolo on enemmän kuin sallittua. Tämän epävarmuuden ja huolen täyttämän ajan yli pääsemme parhaiten yhdessä.

Voimme antaa jokainen toisillemme joululahjan. Ollaan itseämme ja toisiamme kohtaan armollisia, eikä odoteta kanssaihmisiltä niitä samoja kortteja, lahjoja tai vierailuja, joita olemme ehkä tottuneet saamaan. Emme aina voi tietää, millaisessa tilanteessa läheisemme ovat, mutta omiin odotuksiimme voimme vaikuttaa.

Korona on vahvistanut suomalaisten yhteisöllisyyttä ja inhimillisyyttä. Olemme kaikki samassa reessä yhdessä. Valonpilkahduksia on jo näkyvissä ja ensi vuonna voimme toivottavasti viettää joulua jo totutummin tavoin. Nämä ajatukset sopivat kuitenkin jatkossakin joulupukin konttiin!

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut